Asutus keskittyy yhä harvemmille paikkakunnille Venäjällä

Moskovalaisen Riippumattoman sosiaalipolitiikan instituutin (Nezavisimyi institut sotsialnoi politiki, Independent Institute for Social Policy) ohjelmajohtajan Natalja Zubarevitshin mukaan Venäjällä on käynnissä asutun ja taloudellisessa käytössä olevan maa-alan supistuminen samalla kun asumattomat alueet kasvavat.

Kehitys on väistämätöntä ja merkitsee siirtymistä vähitellen pois Neuvostoliiton ajan teollistamispolitiikan perinnöstä. Neuvostoliiton aikana kaupunkeja rakennettiin raaka-ainelähteiden lähelle perustettujen teollisuuslaitosten ympärille usein kauas asutuskeskuksista ja vaikeisiin ympäristöolosuhteisiin. Tällainen tuotannon sijoittelu ei ole kansantalouden eikä yritystalouden kannalta tehokasta. Useat paikkakunnat ovat tyhjenemässä, kun tuottamattomia yrityksiä vähitellen on suljettu ja suljetaan. Luonnonvarojen hyödyntämistä varten perustettujen kaukaisilla alueilla sijaitsevien kaupunkien väestö muuttaa suotuisampiin olosuhteisiin, ja kaivosteollisuudessa ja öljynporauksessa työskentelevät yhä useammin paikalla väliaikaisesti asuvat työntekijät samalla tavalla kuin esimerkiksi Kanadan pohjoisosissa.

Venäjän väestötiheys on vain 6 henkeä neliökilometrillä. Valtaosassa Venäjää eli Uralin itäpuolella väestötiheys on vielä huomattavasti pienempi; alueella asuu 29 % Venäjän väestöstä, vaikka se muodostaa 73 % maan pinta-alasta. (Suomessa väestötiheys on noin 16 henkeä neliökilometrillä).

2000-luvulla väestö kasvoi merkittävästi vain Moskovassa, Moskovan alueella ja Pietarissa sekä kolmessa Kaukasian tasavallassa: Tshetsheniassa, Dagestanissa ja Karatshai-Tsherkessiassa. Kasvua oli lisäksi joillakin vaurastuneilla öljyntuotantoalueilla. Kehitykseen vaikutti ja vaikuttaa edelleen maan sisäinen muuttoliike; 60 % muuttoliikkeestä suuntautuu Moskovaan ja Moskovan alueelle ja 20 % Pietariin. Pitkälle viety poliittisen ja taloudellisen vallan keskitys saa Zubarevitshin mukaan osaltaan aikaan pääkaupungin epänormaalin paisumisen. Moskovassa oli Rosstatin virallisen arvion mukaan kuluvan vuoden alussa 11,6 milj. asukasta.

Kaukasuksella väestön kasvu johtuu muuta Venäjää korkeammasta syntyvyydestä. Kun koko Venäjällä naisten elinaikanaan saamien lasten määrä on keskimäärin 1,6, on se Tshetsheniassa 3,4 ja Dagestanissa 2,0. (Suomessa luku on 1,9.)

Väestön keskittymisen seurauksena 28 % kaupunkiväestöstä asuu nykyään miljoonakaupungeissa tai lähes miljoonan asukkaan kaupungeissa. Venäjällä on hieman toistakymmentä miljoonakaupunkia. Maaseutuväestöstä 27 % asuu maan eteläisimmissä osissa eli Pohjois-Kaukasiassa ja sen naapurina sijaitsevassa Eteläisessä federaatiopiirissä.

Lue juttu kokonaisena täältä:

http://www.suomenpankki.fi/bofit/seuranta/seuranta-aineisto/pages/vw201220_2.aspx

Noniin, Venäjällä kuten muissakin teollistuneissa maissa on tapahtumassa tämä surullinen ilmiö, eli pienet ja syrjäiset kaupungit autioituu samalla kun ihmiset pakkautuvat suurkaupunkeihin, jossa kaikki on kallista ja elämänlaatu muutenkin kaikin puolin stressaavampaa. Tämähän johtuu lähinnä siitä, että tuollaisissa pienissä ja syrjäisissä kaupungeissa ei ole yksinkertaisesti töitä ihmisille.

Venäjällä tuo trendi on todella radikaalia välillä, sellaista mitä ei Suomessa näe. Esim. Kadykchanin kaupungissa eli vielä vuonna 1986 reilu 10 000 ihmistä mutta vuonna 2012 enää 1 ihminen. Kadykchan

Kaupunki oli tyypillinen NL-tyylinen teollisuuskaupunki jonka kaikki työpaikat oli kiinni hiilen louhinnassa. Neuvostoliiton romahdettua sitten hallitus ei enää halunnut pitää kaupunkia pystyssä, ja kaikki toiminnot aina kommunikaatiosta juoksevaan veteen lakkasi toimimasta. Niinpä asukkaat sitten jätti kaupungin pikkuhiljaa, vain 20 vuodessa 10 000 asukkaan kokoinen elävä kaupunki oli autioitunut, ja Venäjällähän näitä vastaavia kaupunkeja riittää.Kadykchan2

Ainoa keino pitää nuo syrjäseudut elinvoimaisina perustuukin lähinnä uskonnolliseen omavaraisuuteen, missä ihmiset vapaaehtoisesti elää hieman askeettisesti ja omissa oloissaan. Venäjän vanhauskovaiset ovatkin asuttamassa noita hylättyjä kaupunkeja uudelleen pikkuhiljaa.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s