Arabiperheet pienenevät vauhdilla

Vielä muutama vuosikymmen sitten yksilapsinen perhe olisi ollut harvinainen poikkeus Tunisiassa. 1970-luvun alkupuolella tunisialaiset naiset synnyttivät keskimäärin kuusi lasta. Tunisian syntyvyys on kuitenkin supistunut kovaa vauhtia. Nyt lapsia hankitaan enää keskimäärin 2,02. Myös muissa arabimaissa lapsia hankitaan koko ajan vähemmän. Esimerkiksi Libanonissa ja Arabiemiraateissa syntyvyys on sukeltanut alle väestön uusiutumistason eli naiset saavat keskimäärin alle 2,1 lasta. 1408976433196 YK:n taloudellisten ja sosiaalisten asiain osasto DESA:n tutkija Hantamalala Rafalimanana kuvailee muutosta nopeaksi. ”Arabimaissa lapset syntyvät yleensä avioliitossa, joten myös syntyvyyden lasku on kytköksissä muutoksiin avioliitossa”, hän selittää. Kun koulutus- ja elintaso ovat nousseet, nuoret lykkäävät naimisiinmenoa ja lasten hankintaa. Kuvaavaa on, että syntyvyys on korkeampi köyhyyden ja sotien runtelemissa maissa, kuten Irakissa ja Jemenissä. Myös niissä syntyvyys on kuitenkin laskenut viime vuosikymmeninä. Arabimaailman väestö on siitä huolimatta yhä hyvin nuorta. Noin 60 prosenttia ihmisistä on alle 30-vuotiaita. Syntyvyyden lasku ei siis vielä näy väestöpylväissä, mutta pitkällä tähtäimellä se on edessä. Rafalimananan mukaan väestö alkaa tulevaisuudessa todennäköisesti ikääntyä myös arabimaailmassa. ”Vanhusten määrä on jo kasvanut jonkin verran.” Etenkin naisten koulutustason nousu vaikuttaa perheiden pienenemiseen. Tunisiassa naiset ovat perinteisesti olleet hyvin koulutettuja, joten ei ole yllättävää, että siellä syntyvyys alkoi laskea ensimmäisten joukossa. Mrad ei olisi voinut kuvitella jäävänsä kotiäidiksi. ”Kyse ei ole vain rahasta, haluan olla osa sosiaalista elämää.”

 Alku linkin takana ———-> http://www.hs.fi/ulkomaat/a1408976436521

  • Noniin, hesarin kiintoisa juttu arabimaailman väestökehityksestä. Toisin kun länsimaissa yleensä ajatellaan niin Islam ei vaikuta olevaan mikään sellainen voima joka pitäisi syntyvyyden korkealla loputtomiin. Muslimimaat ei ole mitenkään immuuneja modernisaatiolle mikä vähentää syntyvyyttä ja ennenpitkää ajaa väestön määrän laskuun.
  • Syyt arabi-maitten syntyvyyden laskemiselle juontaa juurensa lähinnä kaupungistumisesta, kaupungeissa kun ei enää ns. heimopäällikön sana ole laki ja perinteet alkaa rapistua. Sitä myöten ihmiset pääsevät olemaan individualisteja ja toteuttamaan itseään, mihin ei usein kuulu kotiäitinä olo. Kaupungeissa myös lasten teko on kallista ja tilat ahtaat. Toinen tekijä luonnollisesti on naisten koulutus ja muutenkin yleinen kehittynyt koulutusjärjestelmä.
  • Jokatapauksessa arvaamattomasti eteenpäin leviävät ISIS-tyyliset liikkeet saattaa muuttaa tämän trendin ainakin hetkellisesti, he kun käsittääkseni suhtautuu varsin kielteisesti tuollaiseen sekulääriin kaupunkilaiskulttuuriin.
Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s