Mistä addiktiot ja mielenterveysongelmat kumpuavat?

Kanadalainen huumausainetutkija Bruce Alexander oli ensimmäisiä, jotka alkoivat epäillä, että addiktio saattaisi olla sivutuote koe-eläinten surkeasta elämästä.

Kuvittele, että olet sosiaalinen rotta, ja sinut eristetään lajikumppaneistasi. Sinut pannaan läpinäkyvään häkkiin, jossa ei ole virikkeitä saati sen vertaa sahanpurua, että sen alle voisi kaivautua piiloon. Sen päälle lisätään vielä kivuliaat tutkimusoperaatiot; verinäytteet, kokeet ja kanyylit. Alkaako morfiini tai heroiini yhtäkkiä kuulostaa houkuttavalta vaihtoehdolta?

Alexander ja kollegat panivat pystyyn klassisen kokeen, joka tunnetaan nimellä Rat Park Experiment. Normaaleista koeoloista poiketen rottapuistossa oli tilaa lähes koko huoneen verran. Häkin sisustus haettiin luonnosta, ja siellä oli sammalta, oksia, maanalaisia käytäviä ja mahdollisuus kiipeillä. Rotat saivat elää omassa sosiaalisessa ryhmässään ja elää luonnollista elämää. Lisäksi niille oli jatkuvasti tarjolla erittäin voimakkaasti addiktoivaa morfiinia.

Tulokset osoittivat kaksi asiaa. Ensinnäkin, morfiini ei kiinnostanut rottia lainkaan. Toiseksi, vaikka tutkijat tekivät kaikkensa saadakseen rotat addiktoitumaan morfiiniin – he ruiskuttivat sitä pakolla joihinkin yksilöihin päivä toisensa jälkeen tai tekivät liuoksesta niin makeaa, ettei mikään rotta voinut sitä vastustaa – he eivät saaneet rotissa aikaan vakavaa addiktiota.

Tutkijat päättelivät, että jos rotat saavat elää luontaista ja lajityypillistä elämää omassa sosiaalisessa yhteisössään ne eivät a) osoita kiinnostusta päihteisiin ja b) eivät addiktoidu odotetulla tavalla huumeisiin, jotka toisessa kontekstissa olisivat niille erittäin addiktoivia.

Päteekö tämä myös ihmisiin? Selittääkö sosiaalinen ympäristö, miksi jotkut addiktoituvat ja toiset eivät? Jos näin on, meidän pitäisi löytää siitä kahdenlaisia todisteita. Ensinnäkin eheiden sosiaalisten yhteisöjen pitäisi suojata ihmisiä addiktioilta. Toiseksi, kun sosiaaliset yhteisöt hajotetaan tai ihmiset revitään niistä juuriltaan, addiktioiden pitäisi lisääntyä.

Historia tarjoaa molemmista runsaasti esimerkkejä.

Kaikki varmasti tietävät, miten vaikeasti alkoholisoituneita ja huumeriippuvaisia monet Pohjois-Amerikan intiaaniyhteisöt ovat tänä päivänä. Näin ei kuitenkaan ole ollut aina. Monet intiaaniheimot käyttivät esimerkiksi alkoholia vuosisatojen ajan ilman mitään todisteita laajamittaisesta addiktiosta.

—————–>

Alexanderin teorian mukaan addiktiot – mitkä tahansa addiktiot – ovat nimenomaisesti ihmisten tapa sopeutua juurettomuuteen; elämään vailla oman sosiaalisen ryhmä lohtua. Addiktiot eivät siis ole pelkästään mielihyvää tai pakoa todellisuudesta, vaan pyrkimys löytää jokin korvike sille sosiaaliselle yhteisölle, joka heiltä otettiin pois tai jota he eivät koskaan saaneet.

Teorian valossa onkin huomionarvoista, miten tärkeää addikteille on kontakti toisiin addikteihin. Heroinistit liikkuvat omissa porukoissaan, jotka jakavat aineen ja pitävät huolta toisistaan.

Peliaddiktit ovat jatkuvassa kontaktissa oman virtuaalisen yhteisönsä kanssa. Ne ovat pyrkimyksiä rakentaa oma yhteisö – miten puutteellinen tai risainen tahansa – sen yhteisön tilalle, mitä heillä ei koskaan ole ollut. Vanhalla ystävällä olikin tapana sanoa humalan noustessa: ”Tuntuu kuin tulisi kotiin.”

Tämä ”kodin” tunne on tärkeä syy siinä, miksi addiktioista luopuminen on monille niin vaikeaa; siinä ihminen joutuu hylkäämään elämäntavan ja yhteisön, jonka hän on tuntenut omakseen, ja joka on hyväksynyt hänet. Miten hän koskaan pärjäisi sen ulkopuolella?

Katsotaan sitten vielä mikrotasolla, miten juurettomuus voi vaikuttaa myös meidän addiktioidemme taustalla. Meitä ei ole revitty juuriltamme, kuten intiaaneja, mutta juurettomuutemme on toista laatua.

On lapsia, joita vanhemmat eivät koskaan osanneet rakastaa; nuoria, joita ei koskaan huolittu mihinkään porukkaan; aikuisia, jotka ajelehtivat työttöminä; ihmisiä, joiden annettiin ymmärtää pienestä pitäen, etteivät he kelpaa mihinkään.

Eivätkä juurettomuuden ongelmat koske vain huono-osaisia. Varakkaiden perheiden lapset voivat tuntea olevansa kykenemättömiä täyttämään heihin kohdistuvia odotuksia, ja he haluavat riuhtaista itsensä niistä irti.

Näille ihmisille ei koskaan annettu edes mahdollisuutta kasvattaa juuria mihinkään yhteisöön, tai he katkaisivat ne itse. Sosiaaliselle eläimelle tällainen irtolaisuus tuottaa kuitenkin psyykkistä kipua. Oli se sitten alkoholi, heroiini tai uhkapeli mikä kivun vie pois – kivun katoaminen koukuttaa.

Psyykkisen kivun tunne voi olla selitys myös sille, miksi terveet ihmiset eivät kokeissa ole saaneet heroiinista euforiaa. Auttavatko vitamiinipillerit, jos ei ole vitamiininpuutosta? Eivät. Entä auttavatko kipulääkkeet, jos ei ole kipua? Eivät.

Heroiini on nimenomaisesti kipulääke, ja ilman kipua on todennäköisesti turha odottaa kovin voimakasta vastetta – ellet sitten ole 18-vuotias, ja ota sitä vastaan ihannoimaltasi desperadolta, joka hehkuttaa miten mahtavaa se on.

Eikö moderni maailma siis tee meistä kaikista eräänlaisia reservaatti-intiaaneja? Onhan meillä mönkijöitä, autoja, pelejä, vehkeitä ja pakasteruokaa. Olisi mahdollisuus tehdä sitä tai ruveta tähän, kun vain viitsii.

Vähemmän on yhteisön tuntua. Vähemmän on maata, johon kasvattaa juurensa. Addiktiot ovat korvikkeita tälle hengen köyhyydelle.

1

30
Koko juttu löytyy täältä:  tässä blogauksessa vain pätkiä siitä kuvien kanssa ———>http://www.hs.fi/tiede/a1392605099085?jako=e89f51138b1680de911233d552a4edc2&ref=fb-share

Kuvat ja koko sarjakuva täältä:  http://www.stuartmcmillen.com/en/

Johann Hari ottaa puheessaan esille sen, että maailmassa on yksi maa, jossa huumeet on dekriminalisoitu, eli niiden käytöstä tai hallussapidosta ei seuraa rikosoikeudellista rangaistusta. Tämä maa on Portugali, jossa täyskäännös huumepolitiikkaan tehtiin vuonna 2001. Muualla maailmassa on noudatettu rankaisevaa huumepolitiikkaa sadan vuoden ajan.

 – Nyt on kulunut sata vuotta siitä kohtalokkaasta päätöksestä, että rankaisemme addikteja, jotta he muuttuisivat, Hari sanoo.

Portugalin tulokset ovat tähän mennessä olleet hyviä, kuten Hari ottaa esille. Esimerkiksi suonensisäisten huumeiden käyttö on vähentynyt 50 prosenttia. Harin mukaan merkittävintä on ollut se, että huumepolitiikan rahalliset panostukset on suunnattu uudelleen addiktien kiinnittämiseksi yhteiskuntaan.

Myös Maailman Kuvalehti kertoi vuonna 2009, että Portugalin suunnanmuutos on ollut menestys.

Hari kertoo puheessaan myös tutkija Bruce Alexanderin ”uskomattomasta kokeesta”, joka Harin mielestä osoittaa, mitä addiktio todellisuudessa on.

Alexander muutti vanhaa rottakoetta, jossa rotille annettiin vaihtoehdoiksi veden tai huumeilla terästetyn veden juominen. Alexander kiinnitti huomiota siihen, että rotat olivat yksin tyhjissä häkeissä, jossa niillä ei ollut mitään tekemistä. Hän sijoitti rotat rottapuistoon, ”rottien taivaaseen”, jossa niille tarjottiin tekemistä ja virikkeitä – sekä lisäksi vettä ja ”huumevettä”.

Rottapuiston rotat eivät juurikaan turvautuneet huumeilla terästettyyn veteen eivätkä ainakaan jääneet siihen koukkuun.

Harin mielestä Alexanderin koe osoittaa, että addiktiossa onkin kyse siitä häkistä, jossa ihminen elää. Harin mielestä addiktio korvaa kiintymyssuhteita.

– Addiktiossa on kyse siitä, ettei kestä olla läsnä omassa elämässään, hän tiivistää.

Jos riippuvuus olisi pelkästään kemiallista, voimakkaita lääkkeitä sairaalassa saavista pitäisi kaikista tulla addikteja, Hari huomauttaa.

http://www.uusisuomi.fi/tiede-ja-ymparisto/128981-vaikuttava-ulostulo-addiktioista-nain-kavi-maassa-joka-dekriminalisoi?ref=suosituimmat

  • Noniin tämä artikkeli oli erittäin hyvä ja hyödyllinen. Joonas Konstig on muun muuassa kirjoittanut aiheesta ja selittää tilannetta omilla sanoillaan näin:  ”Ihmistä ei ole luotu kukoistamaan jälkiteollisessa, jälkimodernissa yhteiskunnassa. Olemme kehittyneet viettämään aikamme joidenkin kymmenien tai satojen tuttujen ihmisten tiiviissä heimossa, jahtaamaan ja keräilemään ruokaa ja sitten mahat täynnä vuolemaan nuotion äärellä ajankuluksi isorintaisia naispatsaita. Luontaiset ongelmat: pitää saada ruokaa, ja pitää löytää pari, jonka kanssa tehdä lapsia, ja sitten vahtia kumpiakin. Luontaiset viholliset: naapuriheimo.”  Nyt kun työpaikkoja lopetetaan automaation tieltä, on vain ajan kysymys, milloin ihminen voi elää elämänsä puhumatta toisille ihmisille ollenkaan. Tilanne on metsästäjä-keräilijäheimolaiselle aivan käsittämätön, ja vastaa psykologisesti ostrakismin rangaistusta, eli sitä kauheinta rangaistusta, jonka ihminen voi hirmuteostaan saada: heimosta hylkäämistä ja jättämistä yksin kuolemaan luontoon.
  • Ei liene siis kovin ihmeellistä, että ihmiset nykypäivänä ajautuu erilaisiin addiktioihin. Hyvin ulospäinsuuntautuneet ajautuu luultavammin päihdeaddiktioihin siinä missä sisäänpäinkääntyneet internet ja peli-addiktioihin.
  • Perinteisissä yhteiskunnissa entisaikaan tälläiset addiktiot ja mielenterveysongelmat oli paljon pienempi ongelma kuin nykyisin moderneissa vastaavissa. Ihmisen luontainen elinympäristö on oman pienehkön heimon kanssa yhdessä työskentely yhteisen päämäärän eteen.
  • Suomessa elää yli miljoona yksin elävää henkilöä.
    – Tilastokeskuksesta viime vuonna saatujen tietojen mukaan koko maan aikuisväestöstä asui yksin 23 prosenttia, joista suuri ryhmä olivat 45–64-vuotiaat (32 %) – ei siis opiskelijat tai vanhukset.
    – Yhden hengen talouksia on eniten pääkaupunkiseudulla ja suuremmissa taajamissa: Helsingissä 60 prosenttia talouksista on yksin elävien talouksia. 
  • Tuo yksinasuminen useimmitten kerrostalokuutioissa on yksinkertaisesti puhdasta kidutusta ja tämä näkyy täysin suoraan myös addiktioissa ja masennuslääketilastoissa. kerrostalot
  • Venäjällä on esim. vanhauskoisia – eli sellaisia jotkaa elää eristyksissä muusta yhteiskunnasta yleensä maataloustöitä tehden, joista kirjoitin näin: Toimittajat jotka saapui kylään olivat ihmeissään, oli kuin he ei olisi Venäjällä enää. Ei juoppoja missään, kukaan ei kiroile. Hiljaisia, kohteliaita naisia päähuiveineen ja kokomekkoineen ja pitkiä parrakkaita miehiä kuin karanneena historian kirjoista. Lapset auttoivat aikuisia ilman valituksia.  Crucession_Davidovo-Elizarovo_Guslitci_Moscow_reg_8504
  • Alla vielä, tuon jutussa mainitun rotta-kokeen tekijän Bruce Alexanderin haastattelu.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s