Muhammed-kuva suututti tšetšeenit

Tšetšenian pääkaupungin Groznyin kadut täyttyivät maanantaina vihaisista kansalaisista, jotka osoittivat mieltään ranskalaista satiirilehteä Charlie Hebdoa vastaan.

Lehti julkaisi viime viikolla tuoreimman numeronsa kannessa piirroksen itkevästä profeetta Muhammedista.

Ääri-islamistit tekivät aiemmin tammikuussa terrori-iskun Charlie Hebdon toimitukseen. Iskussa kuoli 12 ihmistä, joiden joukossa oli myös lehden pilapiirtäjiä. Terroristit olivat vihaisia lehdelle, joka oli aiemmin julkaissut pilapiirroksia Muhammedista.

Venäjän sisäministeriön mukaan mieltään oli Groznyissa osoittamassa jopa 800 000 tšetšenialaista. Kansainväliset uutistoimistot arvioivat osallistujien määrän olleen ennemminkin kymmeniä tuhansia.

Näpit irti profeetta Muhammedista”, luki yhden mielenosoittajan kyltissä.

Lähes miljoonan mielenosoittajan lähteminen kaduille osoittaisi tšetšenialaisilta erittäin vahvaa suuttumusta, sillä Groznyin asukasluku on 2010 väestönlaskennan mukaan reilut 270 000. Koko Tšetšeniassa asukkaita on vuoden takaisen arvion mukaan reilut 1,3 miljoonaa.

Aiemmissa mielenosoituksissa kansalaiset ovat sanoneet viranomaisten pakottaneen ihmisiä osallistumaan joukkotapahtumiin. Viime vuonna presidentti Vladimir Putinin syntymäpäivän kunniaksi järjestettyyn tilaisuuteen osallistui noin 100 000 tšetšenialaista.

Tšetšeenijohtaja  Ramzan Kadyrovin mukaan tšetšeenit eivät tule hyväksymään Muhammedista tehtyjä pilapiirroksia. Muslimien tulkinnan mukaan Muhammedista ei saa esittää kuvia.

Aloitamme päättäväisen protestin Muhammedista pilapiirroksia tehneiden mauttomuutta, moraalittomuutta, kulttuurinpuutetta ja häpeämättömyyttä vastaan”, totesi Kadyrov viestissään ennen mielenosoitusta uutistoimisto Reutersin mukaan.

Loput jutusta linkin takana –—> http://www.hs.fi/ulkomaat/a1421639384856

Varsin komeat mielenosoitukset kieltämättä.

gg

KMO_146126_00010_1_t222_134030

KMO_146126_00016_1_t218_153236

Bikers-for-Allah

Mukana mielenosoituksessa oli myös monia ”putinisteja” kuten ”Putinin kanssa läheistä yhteistyötä tekevän moottoripyöräkerho ”Night Wolvesin” johtaja Alexander Zaldostanov.

Venäläisen median mukaan Kadyrov sanoi mielenosoituksessa, että ”länsimaat oli Charlie Hebdo terroristi-iskujen takana, terroristi-isku oli provokaationa muslimeille ja kuinka länsimaat haluavat käyttää myös Venäjän muslimeita hyväkseen, hajottaakseen Venäjän sisältäpäin. Venäjän muslimit tietävät kuitenkin, että heidän uskontonsa opettaa rauhaa ja hyviä välejä naapureihin, eivätkä ikinä anna tulla käytetyksi hyväksi länsimaiden toimesta.”

033F48F3-C874-4DC7-9BC4-489A7B2E87DB_mw1024_mh1024_s

Ramzan Kadyrov alkaa olla aika suosittu hahmo Venäjällä ja monet Venäjällä spekuloi jo, kuinka hän saattaa korvata Putinin Venäjän presidenttinä ennenpitkää. Jopa panslavismia kannattavat natsi-henkiset venäläiset nationalistit kunnioittavat häntä, kuten Pavel Gubarev.

Some say Kadyrov, crazy as it may sound, may well be Putin’s next temporary ”heir” in 2018, if he decides to again step out of the Kremlin for a time; next Medvedev, next man to sit alongside the Tsar himself.That is why all this, and why he has been speaking publicly a lot on Ukraine too, talking tough.
Chechen Leader Kadyrov Offers to Send Troops, Peacekeepers to Ukraine | News | The Moscow Times
TASS: Russia – Chechen leader Ramzan Kadyrov wants to quit his high post to go to help militias in Donbas
TASS: Russia – Kadyrov orders to open criminal case against Ukrainian nationalists

He is being groomed for Federal office! A Caucasian, a Muslim, as President of Russia, even appointed, even if Putin will still have much of the actual power, still. It would be a huge boost to the Caucasian population, to their loyalty and respect for Moscow, which the Kremlin needs right now, as tough economic times may well be just ahead, Putin needs the population united as never before. And Kadyrov, to take nothing from him, yes, he is a bloodthirsty bastard, a tyrant in a true sense of the word, who makes any dissenters in Chechnya simply disappear as if they never existed; but he is a statesman, can’t take nothing from him.

http://politicalhotwire.com/current-events/118345-800-000-people-against-cartoons.html

grozny-city-day-celebration-1

Hän on myös jälleenrakentanut Groznyn Tšetšenian tasavallan pääkaupungin, sotien raunoista moderniksi keskukseksi.

3n1S-Vi5RYg

Katuja valvoo hänen ”special police unit” ”Terek”  ja ”spetsnaz Battalion 800” joka tunnetaan paremmin nimellä ”Kadyrovin miehet”c2RlbGFub3VuYXMucnUvdXBsb2Fkcy85LzEvOTEwMTM2ODI2MzM1Mi5qcGVnP19faWQ9MzMwNzg=

Joilla on täydet valtuudet tappaa, kiduttaa, kaapata kenet tahansa jolla on kytköksiä ääri-islamiin tai muihin ääriliikkeisiin.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s