Parhaita paloja ”Meidän kirkko” raportista vuodelta 2007

Kirkon perustehtävä ja sanoma pysyvät. Sen elämän ja toiminnan ytimessä ovat jäsenet, tavalliset kristityt. Voidakseen toteuttaa tehtäväänsä muuttuvassa ajassa kirkon on kehitettävä toimintaansa ja rakenteitaan. Niitä uudistamalla ennakoidaan tulevaa ja vastataan ihmisten ja muuttuvan toimintaympäristön haasteisiin. Ajatukset siitä, kuinka kirkon tulisi toteuttaa tehtäväänsä vuoteen 2015, voidaan kiteyttää strategiaksi. Kirkon tulevaisuuden rakentamiseen tarvitaan Jumalan armo ja kirkon tehtävän toteuttamiseen sitoutuneet erilaiset ihmiset. Edessä on yhteinen prosessi. Sitä varten Kirkon strategia 2015 – työryhmä on laatinut kaksi dokumenttia. Strategia, Meidän kirkko. Osallisuuden yhteisö, sisältää kaikkein keskeisimmän aineiston: kirkon perustehtävän määrittelyn, kirkon arvot, vision tulevaisuuden kirkosta ja kirkon toiminnan suuntaviivat vuoteen 2015. Samanniminen mietintö tarkastelee strategian eri osia laajemmin

Suomalaisten muuttaminen paikkakunnalta toiselle on ollut vilkasta 1990-luvun lamavuosien jälkeen. Vuonna 2006 kunnasta toiseen muutti yli 286 000 henkeä. Kuntien väliset muutot ovat suuntautuneet pääasiassa Etelä-Suomen suurille kaupunkiseuduille. Samalla Suomi on entisestään kaupungistunut. Lähes kaksi kolmasosaa suomalaisista asuu kaupunkimaisissa kunnissa. Muuttoliike on vaikuttanut seurakuntien voimakkaaseen erilaistumiseen. Se on lisäksi aiheutta-10 nut muuttovoittopaikkakunnilla asuntopulaa, asuntojen hintojen nousua ja julkisten palvelujen ylikuormitusta. Muuttotappiopaikkakunnilla on syntynyt toisenlaisia ongelmia, kun verotulot pienenevät ja palvelut vähenevät. Alueellisesta eriarvoisuudesta on tullut vakava yhteiskunnallinen ongelma. Kuntien määrän odotetaan jatkossa vähenevän tuntuvasti. Tästä on seurauksena seurakuntien määrän väheneminen. Seurakuntatyölle tämä merkitsee kasvavia haasteita alueilla, joilta yhteiskunta palveluineen vetäytyy. Saman kunnan sisällä muutto on ollut kaksinkertaista kunnasta toiseen muuttamiseen verrattuna. Saman kunnan alueella muuttajia on vuosittain yli puoli miljoonaa. Etenkin suuremmissa kaupungeissa tämä merkitsee seurakunnan vaihtumista.

Suomalaisten uskonnollisuus on muuttanut muotoaan. Uskonnollisiin instituutioihin kuuluminen on vähentynyt, osallistuminen perinteiseen uskonnolliseen toimintaan on pitkällä aikavälillä laskenut selvästi, ja kirkon eri uskonkäsityksiin uskovien osuus on laskenut. Tästä huolimatta uskonnon subjektiivisessa merkityksessä ei ole tapahtunut vastaavia muutoksia. Suomalaiset uskovat ”jollain tavoin” siinä missä ennenkin. Rukoilemisaktiivisuus on säilynyt ennallaan. Suomalaisten näkemyksissä Jumalan tärkeydestä ei ole tapahtunut muutosta.

Muutokset ilmentävät uskonnon yksityistymistä ja yksilöllistymistä. Moderni pelastuksen etsintä on vetäytynyt yksityiselle elämänalueelle, ja elämän tarkoituksen etsintä nähdään yksilön omana asiana. Ihmiset rakentavat itse oman yksilöllisen ja mielekkään elämänkatsomuksen tarjolla olevista aineksista. Valinnat tapahtuvat yhä vähemmän perinteisten uskonnollisten auktoriteettien vaikutuspiirissä. Yhtenä syynä tähän on se, ettei uskontoa enää peritä siinä määrin vanhemmilta kuin aiemmin. Yhä useampi luo itse oman uskonnollisen identiteettinsä henkilökohtaisen etsinnän kautta. Uskonnossa on kyse yhä enemmän kokemuksesta ja sosiaalisista suhteista kuin sukupolvelta toiselle siirretystä traditiosta. Erityisen selkeästi tällainen avoin asennoituminen erilaisiin maailmankatsomuksellisiin aineksiin näyttäytyy nuorilla ja nuorilla aikuisilla. Heille kirkko ei ole ainoa uskonnollinen auktoriteetti, vaan aineksia omaan maailmankatsomukseen voidaan poimia avoimesti eri lähteistä. Sama trendi näkyy siinä, että yhä pienempi osa suomalaisista mieltää itsensä luterilaiseksi. Alle 25-vuotiaista vain 44 prosenttia pitää itseään luterilaisena, vaikka kristittynä itseään pitäviä on lähes yhtä paljon kuin muissa ikäryhmissä. sakasti.evl.fisakasti.nsf09297F603C875C1C8C225770A002E3448$filekirkon_strategia_2015_mietinto.pdf - Google Chrome 27.1.2015 225230

Suomalaisten uskonnollisuutta tarkastelevat tutkimukset osoittavat, että uskonnollisuus ei ole häviämässä suomalaisten elämästä. Uskonnollisuus kansanomaisessa, yksilön omista tarpeista nousevassa muodossa tulee olemaan tärkeä osa niin nuorten kuin vanhempien ikäluokkien elä- mää. Tästä kertoo esimerkiksi se, että suomalaiset rukoilevat nykyisin aivan yhtä aktiivisesti kuin neljännesvuosisata sitten. Tarve löytää vastauksia elämänkysymyksiin on kaikissa ikäryhmissä ja väestöryhmissä vahvaa. Suomalaiset kaipaavat omiin keskeisiin elämäntilanteisiinsa kirkollisia toimituksia. Erilainen elämyksellinen toiminta kiinnostaa vahvasti. Kirkolliset ja hierarkkisesti jäsentyneet uskonnollisuuden muodot, kuten jumalanpalvelusosallistuminen tai tiukka opillinen sitoutuminen kirkkoon auktoriteettina, ovat menettäneet asemaansa. Tästä kertovat perinteisen kirkollisen osallistumisen lasku, lisääntynyt avoimuus muita uskontoja kohtaan ja heikentynyt sitoutuminen kirkon oppiin. Keskeisiin kristinuskon oppeihin uskovien osuus on vähentynyt kautta linjan. Kirkon tunnustamaan oppiin sitoutumisessa tapahtuneet muutokset ovat osa institutionaalisen uskonnollisuuden heikentymistä. Uskonto yksityistyy ja monimuotoistuu. Kehitystä luonnehtii selvemmin kirkollisen auktoriteetin heikentyminen kuin maallistuminen. Tämä näkyy selvimmin pääkaupunkiseudulla. 

Suomalaisten julkinen uskonnonharjoitus on kansainvälisesti vertaillen vähäistä. Se on selkeästi vähentynyt 1900-luvulla siitä lähtien, kun asiasta on ollut saatavilla vertailukelpoista tietoa. Gallup Ecclesiastica 2003 -tutkimuksen mukaan jumalanpalvelukseen osallistuu vähintään kerran kuussa kuusi prosenttia suomalaisista. Harvemmin mutta vähintään kerran vuodessa jumalanpalveluksessa käy 45 prosenttia suomalaisista. 19 prosenttia käy jumalanpalveluksessa harvemmin kuin kerran vuodessa ja 28 prosenttia sanoo, ettei ole osallistunut jumalanpalvelukseen lainkaan viime vuosina. Yksityisessä uskonnonharjoittamisessa suomalaiset ovat aktiivisempia. Joka neljäs rukoilee päivittäin, 11 prosenttia vähintään kerran viikossa ja 35 prosenttia sitä harvemmin. Joka neljäs (28 %) ilmoittaa, ettei ole lainkaan rukoillut viime vuosina. Yli puolet suomalaisista lukee vähintään kerran vuodessa seurakuntalehteä tai muuta kristillistä lehteä. Joka kolmas lukee niitä vähintään kerran kuukaudessa. Puolet suomalaisista seuraa vähintään kerran vuodessa hengellisiä tai uskonnollisia ohjelmia televisiosta ja joka kolmas radiosta. Niin ikään joka kolmas lukee vähintään kerran vuodessa Raamattua. Suomessa naiset ovat kaikissa ikäryhmissä uskonnollisempia kuin miehet. Erityisen suuri miesten ja naisten välinen ero on nuorten aikuisten keskuudessa. Alle 35-vuotiaista miehistä puolet näyttäytyy tilastojen valossa uskonnollisesti välinpitämättöminä ja passiivisina. Kirkon erityisenä haasteena on kyetä vastaamaan ihmisten hengellisiin tarpeisiin ja yhdistää individualistinen uskonnollisuus kirkon olemukseen kuuluvaan yhteisöllisyyteen. asdsa

Uskonnollisuustyypit Uskonnollisuutta mittaavien kriteerien pohjalta suomalaiset on mahdollista luokitella uskonnollisuustyyppeihin.

Aktiiviseurakuntalaiset (14 %) uskovat Jumalaan, osallistuvat aktiivisesti uskonnollisiin tilaisuuksiin ja rukoilevat viikoittain. He pitävät itseään uskonnollisina ja kokevat saavansa uskonnosta apua elämään. He uskovat perinteisiin kristillisiin opetuksiin. Aktiiviseurakuntalaiset ovat tyypillisesti yli 50-vuotiaita naisia. Kaikki aktiiviseurakuntalaiset eivät ole evankelis-luterilaisen kirkon jäseniä. Lähes joka kolmas heistä on aktiivinen jossain muussa uskonnollisessa yhteisössä.

Perusseurakuntalaiset (35 %) edustavat tyypillistä suomalaista kirkkokansaa. He uskovat Jumalaan, käyvät uskonnollisissa tilaisuuksissa vähintään kerran vuodessa ja rukoilevat ainakin joskus, mutta eivät harjoita uskontoa yhtä säännöllisesti kuin aktiiviseurakuntalaiset. Heille on tyypillistä käydä kirkossa erityisinä juhlapäivinä kuten jouluna ja pääsiäisenä. Valtaosa heistä pitää itseään uskonnollisena ja kokee saavansa uskonnosta apua ja voimaa elämään. Perusseurakuntalaisia on tasaisesti kaikissa ikäryhmissä, mutta lähes kaksi kolmesta on naisia.

Passiiviset myönteiset (25 %) suhtautuvat myönteisesti uskonnollisiin asioihin, mutta eivät itse harjoita aktiivisesti uskontoa. He osallistuvat uskonnollisiin tilaisuuksiin harvemmin kuin kerran vuodessa ja rukoilevat ainakin joskus. He uskovat Jumalan olemassaoloon tai ovat siitä epävarmoja. Heidän mielestään kirkko pystyy jossain määrin antamaan vastauksia ajankohtaisiin kysymyksiin. Lähes jokainen heistä pitää tärkeänä, että syntymän, kuoleman ja avioliiton yhteydessä toimitetaan uskonnollinen toimitus. Tähän ryhmään kuuluvia on tasaisesti kaikissa ikä- ryhmissä, ja he ovat yhtä yleisesti miehiä kuin naisia.

Ei-uskonnollisten (16 %) ryhmään kuuluvat eivät usko Jumalaan eivätkä pääsääntöisesti käy koskaan uskonnollisissa tilaisuuksissa. Ne, jotka käyvät, osallistuvat uskonnollisiin tilaisuuksiin ainoastaan satunnaisesti joinakin erityisinä juhlapyhinä. Yhdeksän kymmenestä ei rukoile koskaan. Neljä viidestä ryhmään kuuluvasta pitää itseään ei-uskonnollisena ja joka viides vakaumuksellisena ateistina. Ryhmään kuuluvat eivät koe, että kirkko pystyy antamaan vastauksia tämän ajan kysymyksiin. Peräti puolet on sitä mieltä, että syntymän, kuoleman ja avioliiton yhteydessä tulee toimittaa uskonnollinen toimitus. Lähes kolme neljästä on miehiä. Ei-uskonnollisia on erityisen paljon nuorissa ikäluokissa. nimetön

Kirkon palveluksessa oli 21 414 henkilöä vuonna 2006. Henkilöstön määrä on kasvanut 92,1 prosenttia vuodesta 1975, jolloin kirkossa oli 11 145 työntekijää. Poikkeuksen kehityksestä tekee 1990-luvun alkupuoli, jolloin henkilöstön määrä hieman väheni. Henkilöstömäärän kasvu näyttää viime vuosina tasaantuneen, ja se pysynee vakaana. Valtaosa työskentelee välittömästi kontaktissa ihmisten kanssa. Tällainen työ on vaativaa ja edellyttää sitoutumista. Vuonna 2006 puolet kirkon vuosityövoimasta, 15 415 henkilötyövuotta, kohdentui seurakuntatyöhön (papisto, lehtorit, kirkkomuusikot, diakonia-, nuoriso- ja lapsityöntekijät). Hallinnon osuus oli 16, hautausmaatyön 12 ja kiinteistö- ja kirkonpalvelutyön 19 prosenttia vuosityövoimasta. Kirkon henkilöstö on selvästi naisvaltainen. Naisia oli henkilöstöstä 71 prosenttia. Henkilöstön ikäjakauma painottui vanhempiin ikäluokkiin: eniten henkilöstöä oli ikäluokissa 45–49-, 50–54- ja 55–59-vuotiaat. Kirkon koko henkilöstöstä puolet oli yli 45-vuotiaita ja varsinaisen henkilöstön keski-ikä oli 48 vuotta.

Huomattava osa kirkon työntekijöistä jää eläkkeelle lähivuosina. Henkilöstöstä 30 prosenttia on 55 vuotta täyttäneitä ja 50–54-vuotiaita on 17 prosenttia. Vuonna 2006 vanhuuseläkkeelle tai varhennetulle vanhuuseläkkeelle jäi noin 400 henkilöä. Jos määrä pysyy samalla tasolla, vuoteen 2015 mennessä eläkkeelle jää 3 600 henkilöä. Kun suuret ikäluokat siirtyvät eläkkeelle, kirkon työyhteisöjen ikärakenne saattaa polarisoitua. Vajaan kymmenen vuoden päästä kirkossa on mahdollisesti töissä paljon nuoria ja vastapalkattuja työntekijöitä sekä edelleen myös paljon elä- keikää lähestyviä työntekijöitä

Kirkon eri työmuodoissa toimi vuonna 2006 paljon vapaaehtoisia: esimerkiksi diakoniatyössä 29 000, lapsi- ja nuorisotyössä 24 000, lähetystyössä 15 000, luottamushenkilöinä yli 12 000 henkilöä ja isosena yli 18 000 nuorta. Tahtoa seurakunnassa toimimiseen on enemmän kuin avautuvia mahdollisuuksia. Osallistuminen ei toteudu puutteellisten suunnitelmien, rakenteiden, koulutuksen, työntekijäkeskeisen kulttuurin, asenteiden ja ohuesti sisäistetyn yhteisen pappeuden vuoksi.

Seurakunnat ja koko evankelis-luterilainen kirkko toimivat verotulojen varassa. Niiden osuus seurakuntien kaikista tuloista vuonna 2006 oli 80,4 prosenttia. Verotuloista kirkollisverotulojen osuus oli 87,5 prosenttia. Kirkollisverotulot vaihtelevat vuosittain riippuen talouden kehityksestä, jäsenmäärän kehityksestä ja veropohjaan tehtävien verovähennysten suuruudesta. Kirkollisveroprosenttia ei voitane juuri nostaa, koska se aiheuttaisi eroamisaallon. Vuosina 2003 ja 2004 seurakunnille tilitetyt verotulot olivat vuoden 2002 verotuloja pienemmät, ja vielä vuonna 2005 ne nousivat vain hieman edellisvuoteen verrattuna. Vuonna 2006 verotulot kasvoivat edellisvuoteen verrattuna 4,9 prosenttia, koska taloudellinen suhdanne oli hyvä, eikä verotuspohjaan tehty uusia huomattavia vähennyksiä.

Lähde:

http://sakasti.evl.fi/sakasti.nsf/0/9297F603C875C1C8C225770A002E3448/$file/kirkon_strategia_2015_mietinto.pdf

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s