Suomalaisen ISIS jihadisti Jonin motiivit

Olkoon hänen nimensä Joni. Hän on vähän yli 20-vuotias kantasuomalainen mies Itä-Suomesta.

Hän matkusti Syyriaan syyskuun lopussa. Yhdessä ainoan ystävänsä, latvialaisen nettikaverinsa kanssa.

He olivat löytäneet toisensa pelisivustolta pari vuotta aiemmin ja kulkeneet yhtä matkaa islamiin, latvialainen vähän ennen Jonia.

—-

Jonin taustoista piirtyy kuva epävarmasta ja epäsosiaalisesta nuoresta, jolla ei ole juurikaan ystäviä. Hän sanoo sen itsekin suljetulla nettifoorumilla:

”Olen yksinäinen tyyppi, joka istuu koneella kaiket päivät.”

Hän kirjoittaa nettikavereilleen, että ennen Allahin tuloa elämäänsä hän oli vaarassa tulla sellaiseksi, jolla ei ole mitään syytä elää.

Nyt hän on jotakin. Mujahid in the blessed land of Sham. Kun Twitter sulkee Jonin tilin, joukko Isis-kavereita levittää heti uutta tunnusta.

—-

”Hyvä” muslimi Joni yrittääkin olla. Hän tuskailee, miten pelata videopelejä niin, että musiikki on äänettömällä. Saako mennä kesätöihin kristilliselle hautausmaalle?

Kaikki tämä on vaikeaa pikkukaupungissa ja vanhempiensa luona asuvalle nuorukaiselle, jolla ei ole juuri ystäviä.

Hän purkautuu ujoudestaan ja masennuksestaan netissä. Hän antaa ymmärtää käyneensä vuosia terapiassa.

Ihmisten mielestä olen ärsyttävä eikä suustani tule koskaan mitään järkevää. Se sattuu”, hän kirjoittaa yhdessä ketjussa.

—-

Koraania hän alkoi lukea alun perin kiinnostuksesta historiaan – ja nettikaverinsa kannustamana. Joni on kiinnostunut historiasta ja aikoi hakea lukemaan sitä yliopistoonkin. Tai kieliä.

Koraanin lukuun saattoi auttaa uteliaisuus lukion kulttuurikurssien takia”, hän chattaa helmikuussa 2015.

Ateismia kokeillut nuori mies ei ollut suunnitellut muslimiksi ryhtymistä, mutta löysi islamista ”valon”. Allah veti Jonin mukaan hänet pois pimeydestä.

—-

Armeijassa Jonin pinna kiristyy entisestään. Hän vihaa käskyjä ja aikatauluja. Armeija estää vieläpä rukoilun ja parran kasvatuksen.

Kerran hän kirjoittaa menettäneensä malttinsa niin, että joutuu lähestymiskieltoon.

Tein raivoissani tappouhkauksen yhdelle henkilölle.”

”Mutta jonain päivänä mujahidina kiitän jumalaani niistä taistelu- ja lääkintätaidoista, joita olen oppinut täällä.”

Armeijan jälkeen Joni hakee töitä, mutta ei saa vastauksia työhakemuksiinsa. Samaan aikaan hän on päivät ja yöt aktiivisesti yhteydessä keskeisiin Isis-twiittaajiin. nimetön

Henkilön nimi on muutettu.

http://yle.fi/uutiset/isis-soturi_jonin_taustat_yksinainen_nettielaja_joka_vihasi_armeijaa_ja_haki_yliopistoon/7827109

http://yle.fi/uutiset/isis-soturi_joni_kertoo_ylelle_en_ole_paassyt_viela_tappamaan/7827075

Takkirauta otti kantaa blogissaan syistä siihen, miksi kantasuomalainen mies päätti noin vaan lähteä Syyriaan…

Sota on mielenkiintoinen ilmiö. Se kertakaikkiaan kääntää koko yhteiskunnan ylösalaisin ja ravistelee sitä. Ja se nostaa ihmisestä sen kaikkein pahimman ja huonoimman esiin. Sota-aikana murhaamisesta ja tappamisesta tulee hyve, ja rikolliset, psykopaatit ja muut luuserit hieroskelevat käsiään. Mutta myös moni täysi luuseri ja punanenäinen alkoholisti, joka siviilissä syrjäytyisi, löytää sodasta ja sankaruudesta merkityksen elämälleen, sillä sodassa saa toimia tavalla, joka on vastoin siviilimaailman sääntöjä.. Älkää naurako

Dzihadisti-Jonin tarina on kauniisti sanoen mielenkiintoinen. Yksinäinen nettieläjä, joka vihasi armeijaa ja haki yliopistoon, muttei päässyt. Siis sellainen jannu, joita on tapana kutsua luusereiksi. Suomalaisen Isis-taistelijan taustalta löytyy epävarma ja epäsosiaalinen poika, jolla on vihanhallintaongelmia. Tosielämässä hän on puhunut tuskin koskaan muslimille, eikä hän ollut ikinä käynyt moskeijassa ennen lähtöään pyhään sotaan. Itse asiassa kaiken, mitä hän on islamista oppinut, on oppinut netistä.

Joni on vähän yli 20-vuotias han-asuomalainen mies Itä-Suomesta. Hän matkusti Syyriaan syyskuun lopussa. Yhdessä ainoan ystävänsä, latvialaisen nettikaverinsa kanssa. He olivat löytäneet toisensa pelisivustolta pari vuotta aiemmin ja kulkeutuneet yhtä matkaa islamiin, latvialainen vähän ennen Jonia. Joni on ollut muslimi nyt kaksi vuotta. Vajaa vuosi kääntymisensä jälkeen hän löysi englanninkielisen foorumin, josta tuli hänen kotinsa.

Kaikki tämäa pikkukaupungissa ja vanhempiensa luona asuvalle nuorukaiselle, jolla ei ole juuri ystäviä. Hän purkautuu ujoudestaan ja masennuksestaan netissä. Hän antaa ymmärtää käyneensä vuosia terapiassam ujoutensa ja sisäänpäinkääntyneisyytensä vuoksi. Arkielämässä hänellä ei ollut yhtään ystävää sen enempää oman kuin vastakkaisenkaan sukupuolen keskuudessa. Perheeltään hän piilotteli vuoden muslimiksi kääntymistään. ”Kaikki nämä vikani masentavat minua syvästi. Olisin varmaankin tehnyt jo itsemurhan, jos uskaltaisin”, hän kirjoittaa lohduttomasti loppuvuonna 2013.

Ja nyt sitten Syyriaan.

Jos ruukinmatruunalta kysytään, niin tässä on sellainen tyypillinen syrjäytynyt nöösipoika, joka on liian ujo ja ihmisarka ryhtyäkseen rikolliseksi ja joka nyt etsii tarkoitusta ja paikkaansa sosiaalisessa nokkimisjärjestyksessä sodasta. Tämä ei ole mitenkään outoa. Miehet muodostavat aina yhteiskunnassa sen ehdottoman eliittikerman – kaikki johtajat, silmäätekevät ja päättäjät ja asiantuntijat ovat aina miehiä – mutta myös sen pohjasakan. Miehelle syrjäytyminen on noin kymmenen kertaa helpompaa kuin naiselle. Naisilla voi olla lasikatto, mutta myös lasilattia: yhteiskunta tarjoaa naisille turvaa, mutta miehille vain keppiä.

Gaussin käyrän vasemman puolitason miehille nyky-yhteiskunta on äärimmäisen kova ja tyly. Joskus aikana keskiluokkaan riitti keskinkertaisuus, keskikoulu ja kesken jääneet opinnot. Nykyään sillä ei pääse edes bögötterian kassalle. Joskus ennen töitä sai kun käveli työpaikkaan sisään ja kysyi. Nykyään ei edes kaksi tutkintoa riitä. Pitää olla lisäksi hyvä tyyppi ja ekstrovertti. Oppilaitosten naisistuessa ja naisten viedessä kaikki hyvät työpaikat näille nöösimiehille ei jää enää mitään. Ja kuten tiedämme, naiset naivat ylöspäin eli nainen ei nai vertaistaan eikä varsinkaan alempana olevaa. Eli yksikään nainen ei edes sylkäisekään Jonin kaltaisia tapauksia päin.

Ja kun keltainen neste kohoaa hiljalleen rajan yli, niin alemmuuden tunne voi purkautua todella hirvittävällä tavalla. Rivien välistä voi lukea, että Jonia vie eteenpäin viha ja katkeruus. Katkeruus siitä, ettei yhteiskunnalla ja sosiaalisella elämällä ole mitään hänenkaltaisilleen miehille, vaan heidät on karusti ja tylysti syrjäytetty (huomatkaa tapaluokka). Ja viha heitä kohtaan, joilla on paremmin – varsinkin viha naisia kohtaan. Sillä naiset harvoin saavat mitään aikaan omilla ansioillaan: ruukinmatruuna on se poikkeus, joka vahvistaa säännön. Naisten menestys on yleensä joko miesten tai yhteiskunnallisen lobbaamisen ansiota. Mutta elämä on kuulkaas pojat kovaa.

Miksi? No koska miehen asema on yhteiskunnassa aina sosiaalinen konstruktio. Mies on hyvin helppoa syrjäyttää: jos mieheltä otetaan kaikki pois, ei hänelle todellakaan jää mitään (maa, omaisuus, työpaikat, oikeudet). Vähäosaiselle miehelle ei jää edes sosiaalisia suhteita, koska naisten enemmistö ei kertakaikkiaan piittaa heistä. Naisen asema taas on aina biologinen: vain nainen voi uusintaa elämää ja yhteiskuntaa. Luuserinaiset ovat harvinaisia, ja miehet huolehtivät heistä silti, ja usein jopa uhraavat elämänsä estääkseen naisia kuolemasta, vaikka nainen olisi millainen hepsankeikka ja hu*ra tahansa ja kohtelisi heitä kuin kakkaa.

Ja ruukinmatruuna on valmis veikkaamaan, että Joni oli juuri tällainen. Jos nuorella miehellä ei ole ystäviä eikä hänelle ole mitään tarvetta, ainoastaan terroristijärjestöjen ja sotaherra-armeijoiden kaltaisilla paikoilla on heille käyttöä.

INTP101 ennustaa eräässä kommentissaan: Länsimaat saatavat olla hyvin pitkä sota ISIS vastaan, koska neoliberaali päätöksenteko ja omaisuuden jakautuminen, sekä feminismi ja äärioikeistolainen kiusaaminen tuottavat ISIS järjestölle loputtomasti uusia sotilaita kaikissa länsimaissa ja köyhissä maissa.

Ja ruukinmatruunalla on hyvin vahva kutina siitä, että näin todellakin on. Pian 35 vuotta jatkunut uusliberalismin aika on luonut äärimmäisen polarisoituneen yhteiskunnan kaikkialle länsimaihin: keskiluokka köyhtyy, köyhät kurjistuvat ja rikkaat rikastuvat. Samalla työelämä on huonontunut, työtahti koventunut, työn vaatimukset kasvaneet ja kilpailu työpaikoista kiristynyt rajusti. Lopputulos on kaikkien nähtävissä: meillä on paljon leikkikaluja ja materiaalista roinaa, mutta yhteiskunta on todella kipeä. Paljon kipeämpi kuin 1980-luvulla. Suomessa on liki puoli miljoonaa työtöntä ja saman verran sinnittelee toimeentulotuella. Köyhyys periytyy, ja meillä on jo ylisukupolvista köyhyyttä. Plus sitten maahanmuuttajien mukanaan tuoma indusoitu köyhyys ja väkivalta. Tällainen olotila on äärimmäisen demoralisoiva ja demotivoiva.

Sanokaa pessimistiksi, mutta tällaisessa tilanteessa sodankäynti sekä väkivalta on nuorelle miehelle ainoa tapa katkaista tämä köyhyyden, alemmuudentunnon ja kurjuuden kierre. Sota antaa nuorelle miehelle tarkoituksen olla, tarkoituksen elää – ja tarkoituksen kuolla: siinä voi saada luodin päähänsä, mutta sitä ennen saa tuntea olevansa voimautunut ja valtautunut, ja voi päästä ryöstämään ja raiskaamaan – mikä on valtava vallantunteen buusti. Ja jos siinä puuhassa saa luodin päähänsä, niin aina parempi – eipähän tarvitse enää palata siihen samaan päähänpotkittujen laumaan surkeaan olotilaan kotona. Nuori mies on yhteiskunnan pohjasakkaa.ISIS Al-Qaeda Militants Fighting Syrian Civil War

http://takkirauta.blogspot.fi/2015/02/meidan-poikamme-pyhassa-sodassa-osa-v.html?utm_source=feedburner&utm_medium=feed&utm_campaign=Feed:+Takkirauta+(Takkirauta)

Sama ilmiö on havaittavissa myös muualla Euroopassa, elämään kyllästyneet syrjityt kanta-eurooppalaiset miehet ovat hylkäämässä modernisaation ja ihmisoikeudet – jotka eivät heille ikinä mitään antaneet. UK:ssa on esim. vuosikaudet syrjitty ja kiusattu oranssipäitä heidän hiustenvärinsä ym. takia ja nyt ilmeisesti monet heistä ovat katkeroituneet ja kääntyneet radikaaliin Islamiin.

A controversial article has appeared on Breitbart claiming dozens of young redheaded men and women join the ranks of Islamist extremists because of ”bullying they endure early in life”.

The online news site found that 76% of white British converts to radical islam who appeared in the British press between 5 August, 2013, and 4 August, 2014, had red hair.

We discovered that 76 per cent of white British converts to radical Islam had red hair. In the Daily Mail archives, 69 per cent of white Brits lured into jihadism or the orbit of an extremist preacher were ginger. The number was similar for the Mirror and the Telegraph. The Guardian yielded a full 100 per cent redhead rate for the stories we sampled.

Bullying in earlier life is cited by Breitbart as one of the reasons why some people may sign up to the brotherhood so they can ”find a place in society”.

”Alienation, victimhood and a desire to visit revenge upon their communities make bullied gingers the perfect recruits for extremist activists”, the article goes on.

Claude Knights, chief executive of anti-bullying charity Kidscape, told the news site: ”I was never aware of redheads being so vulnerable to name-calling and bullying until I came to the UK.

”We regularly see children with red hair and it’s always the same story. I’m not for criminalising things that don’t need to be criminalised, but we have no laws or structures in place to protect ginger people. Ginger prejudice in the UK is especially bad, but I’ve spoken to the bullies and they can’t themselves analyse it.”

vGFFPUM

sivOx0T

http://www.breitbart.com/london/2014/09/09/ginger-jihadis-why-redheads-are-attracted-to-radical-islam/

Todellinen luusereiden kapina on alkanut, olemmeko varautuneet tähän?

Isis-Jonin foorumikeskustelua nettifoorumilla:

v9x3Or0x

nimetön234 5 6  8 1011

Foorumilla on myös muita suomalaisia aikapommeja:

9

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s