Kasakat Venäjällä osa 2

Kasakoitten asemasta Venäjällä

Kasakat Venäjällä osa 1 täällä.

Vuonna 2012 Kreml ryhtyi monimuotoistamaan järjestyspartiopolitiikkaansa. Niin sanonut ”Nashi” nuorisojärjestöt ei ollut olleet tarpeeksi tehokkaita, joten poliittiset insinöörit tunnistivat uuden julkisen järjestyksen ylläpitäjän ryhmän – joka oli kasakat. Alkujaan he olivat karanneita maaojia, nomadeja ja seikkailijoita jotka asuttivat Donin rannoilla olevat arot, joilla kiinnijäämisen mahdollisuus oli pieni. Myöhemmin he tunnistivat tsaarinvallan ja saivat maata ja erityisen sotilaallisen yhteisön aseman oikeuksineen ja vapauksineen. Kasakkayhteisöt olivat rajojen puskureita. Heillä oli laaja autonomia ja paikallinen demokratia yleiskokouksineen, joka valitsi johtajan – atamaanin. Heitä pidettiin maaorjien ja aatelin välisenä säätynä. He osallistuivat moniin sotiin osana Tsaarin armeijaa. Kommunismivallankumouksen yhteydessä monet kasakat vastusti uutta hallintoa ja jopa yli 1.5 miljoonaa Kasakkaa tapettiin ja kasakoita syrjittiin enemmän tai vähemmän aina kommunismin romahtamiseen asti.

donetsk-cossacks_3146489c

Vladimir Putin on erityisen suuri kasakoitten ystävä. Vuonna 2003 hän nimesi kasakkakenraali Gennardi Trosevin presidentinkansliansa kasakka-asioiden erityisneuvonantajaksi. Vuonna 2005 hän allekirjoitti lain ”Venäjän kasakoiden valtionpalveluksesta” joka tarjosi kasakoille etuoikeutetun pääsyn valtion tehtäviin” Kutsuntaiässä kasakat saivat oikeuden palvella perinteisissä kasakoitten sotilasyksiköissä sekä raja, että sisäissä joukoissa. Kasakat olivat tyytyväisiä ja nimittävät Putinia atamaaniksi, kasakkaeverstiksi. Vuonna 2005 armeijaan perustettiin kasakkarykmentti, samoin kuin kasakoitten sotilaskouluja joissa 7-17 vuotiaat oppilaat ovat tunneilla sotilaspuvussa. Opetusohjelmassa on sotilastaktiikkaa, isänmaallisuutta, ja moraalista ortodoksista koulutusta. Vuonna 2013 Venäjällä oli jo 30 tälläistä kasakkasotilaskoulua.

15293869-STANITSA-LUGANSKAYA-UKRAINE-SEPTEMBER-8-2012-little-boy-with-gun-with-two-Don-Cosacks-International--Stock-Photo

Media loikin pian kasakoista oman suosikkilemmikkinsä, kasakat oli Putinin hallinnon paras esimerkki joka taistelisi rappiota, individualisimia ja muita länsiarvoja vastaan.  Kremliä tukevassa mediassa Olivia Kroth kirjoittikin kuinka kasakat suojelivat Venäjän ortodoksista kirkkoa ja isänmaata vaikeina aikoina. Sergei Israpilov taas piti kasakoita muurina joka suojaisi Venäläistä yhteiskuntaa rappeutumiselta. Hänen mukaansa Venäjän oli rakennettava ”traditionalistia” erillisalueita, jotka puolustavat perinteistä yhteiskuntaa tai luovat sen uudelleen vahvoilla perheillä ja suurella hedelmällisyydellä.

Kasakoitten perhearvot ovat yksinkertaisia ja jäykkiä. Miehet rakentavat kodin ja hankkivat elannon. Naiset pyykkäävät ja hoitavat lapsia. Perinteiset venäläiset arvot, kulttuuri ja ortodoksinen uskonto on heidän uskomustensa peruskallio. Kasakoilla onkin yleensä suuret perheet, jopa yli 7 lasta.

a-family-of-russian-don-cossacks-have-a-family-meal-in-their-small-em6h9p

Kasakat saa myös krittiikkiä. Human right watch raportin mukaan kasakkaideologia on pahanlaatuinen etnisten siirtolaisten vastainen, joka usein rappeutuu vihaksi kaikkia vähemmistöjä kohtaan. Juutalaiset lehdet taas kirjoitti kuinka ryhmällä on pitkä historia juutalaisvainoissa läpi historian.

Kasakat partioivat kaduilla myös. Venäjällä on paljon sisäisiä uhkia ja kasakat on hyödyllisiä hoitamaan tiettyjä tehtäviä, mitä virkavalta ei mielellään itse tee. Kaduilla partioivat kasakat on tuttu näky Etelä-Venäjällä mm. Krasnodarissa. Alueen kuvernööri Alexander Tkatsvev sanoi, että kasakoitten tehtäväksi annettiin viereisiltä muslimi-alueilta tulleiden ei-tervetulleiden muslimisiirtolaisten pakkosiirto pois hänen alueeltaan. Kasakat hoitaa nämä hommat paremmin kuin virkavalta koska heidän operaatioita ei rajoita ”demokratia” tai ”ihmisoikeudet” . Kasakoita on myös alkanut näkyä jo Moskovan kaduilla. Vuonna 2012 Moskovan kaduilla partioi jo 600 kasakkaa. Toimien mm. moraalipoliisina esim. estämällä pääsyjä epäkorrekteihin taidenäyttelyihin/näytelmiin jne..

479535495-mounted-cossacks-patrol-an-area-near-russian-ukrainian.jpg.CROP.promovar-mediumlarge

Pussy-Riot-members-have-been-beaten-with-horsewhips-by-Cossacks-who-are-helping-patrol-Sochi-during-the-Winter-Olympics

Uuden kasakkavoiman mahdollisuudet on vaikuttavat. Noin 7 miljoonaa venäläistä pitää itseään kasakkana. Tämä ei tietenkään tarkoita, että valtio ottaisi heidän kaikki palvelukseensa. Ihminen voi olla kasakka 3 eri tavalla. Ensimmäinen on olla kasakkayhteisön aktiivinen jäsen, jotta sen perinteet säilyvät. Toinen tapa on olla passiivisempi, pelkkänä ”kasakkana” oleminen. Kolmas tapa on kirjautua valtion kasakka-rekisteriin ja siten olla velvollinen palvelemaan valtiota. Tullakseen hyväksytyksi, hänellä ei saa olla rikosrekisteriä, hän ei juo alkoholia, jakaa kasakoitten ajatukset ja hän on uskovainen kristitty. Vuonna 2012 valtion rekisterissä oli 426 kasakkajärjestöä, joissa oli kaikkiaan 937 000 aktiivista jäsentä.

144919273_sochi_503262c

Vuonna 2012 Kasakat perusti myös oman poliittisen puolueen.

Lähde:

Putinin sodat – Venäjän uuden imperialismin nousu – kirja

 

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s