Heimoveljet hakeutuvat liki toisiaan Helsingissä

  • Kiintoisa juttu Helsingin asukkaiden hajaantumisesta eri puolille sitä.
  • Yleensä ihmiset haluavat asua lähellä itseään ”samankaltaisia” ihmisiä.

KUPPIKUNNAT Savolaiset suosivat radan vartta ja itää. Pohjalaiset valtasivat kantakaupungin. Paljasjalkaisille jäivät reuna-alueet.

Savolaissyntyisiä asuu Helsingissä suhteessa muuhun väestöön eniten Katajanokalla, Kalliossa, Vallilassa, Hermannissa, Pasilassa, Koskelassa, Oulunkylässä, Tapaninkylässä ja Suutarilassa.

Savolaiskeskittymä mukailee karkeasti pääradan vartta etelästä pohjoiseen.

Muita merkittäviä savolaisten ”valtaamia” kaupunginosia ovat Kannelmäki, Mellunkylä ja Laajasalo.

Pohjalaiset taas suosivat läntistä Helsinkiä. Vahvin pohjalaisten invaasio osuu Kamppiin, Töölöön, Länsi-Pasilaan ja Marttilaan.

Keskimääräistä enemmän pohjalaissyntyisiä asuu myös Lauttasaaressa, Kuusisaaressa, Käpylässä, Länsi-Pakilassa ja Suutarilassa.

Pohjalaisia löytyy savolaisten tapaan paljon myös eri väestöryhmien sulatusuunina toimivasta Kalliosta sekä Oulunkylästä.

Yllättävää on, että paljasjalkaisten helsinkiläisten vahvimmiksi alueiksi ovat jääneet kaupungin reunat.

Helsingissä syntyneillä on kantakaupungissa eniten jalansijaa Kaivopuistossa, Kampissa ja Kaisaniemessä.

——–>

 

225131862251318522513187

———–>

– Savolaissyntyisistä selvästi suurin osa kuuluu suuriin ikäluokkiin. Heidän voidaan päätellä muuttaneen tänne 1960-luvulla ja 1970-luvun alussa, jolloin Helsinki kasvoi voimakkaasti juuri itäosissa.

Pohjalaisten muutto taas voimistui myöhemmin.

– Heistä suurimmat ikäluokat ovat 25–35-vuotiaita aikuisia, jotka ovat muuttaneet tänne opiskelun tai työn perässä, Vuori kertoo.

– Länsi-Helsingissä on paljon tälle ryhmälle sopivia vuokra-asuntoja.

Toinen asuinpaikkaa selittävä tekijä lienee koulutus.

———————–>

– Koulutustaso vaikuttaa tuloihin ja sitä kautta asuinalueen valintaan. Koska nuoret ikäluokat ovat usein paremmin koulutettuja kuin vanhemmat, myöhemmin tulleilla pohjalaisilla on useammin korkea-asteen koulutus.

– Nämä tekijät todennäköisesti vaikuttavat siihen, että pohjalaistaustaiset sijoittuvat usein omistusasuntovaltaisille alueille.

Lue juttu kokonaisena täällä:

lähde

 

Pääkaupungissa asustaa yli 33 000 savolaista.

Kuluvalla viikolla julkaistu Helsingin kaupungin tilastollinen vuosikirja osoittaa tosiksi karut luvut: viime vuonna pääkaupungissa majaili peräti 33 154 Etelä- tai Pohjois-Savossa syntynyttä henkilöä.

Määrä on jo niin suuri, että se vastaa miltei Kontulan, Vesalan, Mellunmäen ja Kivikon yhteenlaskettua asukaslukua. Savolaisten osuus kaikista helsinkiläisistä on nyt peräti 5,3 prosenttia.

Savolaisten aluevaltaus on vuosien varrella ollut niin massiivinen teko, että se on jättänyt varjoonsa jopa eteläpohjalaisten maassamuuton: kaikista helsinkiläisistä vain vajaat 11 000 on syntynyt lakeuksien keskellä.

Myös Helsingissä asuvat espoolais- tai vantaalaissyntyiset jäävät määrässä kauas savolaisista jälkeen. Nykyhelsinkiläisistä Espoossa on syntynyt 19 730 ja Vantaalla 19 291 hengen verran.

Tunnetuimpia stadilaissavolaisia ovat olleet muiden muassa Juhan af Grann, Pertti ”Spede” Pasanen, Karita Tuomola, Jenni Vartiainen ja Iiro Viinanen.

lähde

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s