Desmond Morris: Kaupungit ovat ihmisten eläintarha

  • Desmond Morris on kirjoittanut paljon eläinten ja ihmisten luontaisesta käyttäytymisestä. Yksi hänen kirjoistaan pohtii ihmisten käyttäytymistä kaupungeissa.

6ce4075b-6a3e-44bc-8507-a5cda1909c1d-1024x768.jpeg

  • Hän sanoo: ”Normaaliolosuhteissa omilla luontaisilla asuinalueillaan villieläimet eivät vahingoita itseään tapaturmaisesti, eivät harjoita itsetyydytystä, eivät hyökkää jälkeläistensä kimppuun, eivät saa mahahaavaa eivätkä eroottisia kieroutumia, eivät pode liikalihavuutta, eivät solmi homoseksuaalisia suhteita eivätkä tee murhia. Kaupunkiyhteisöissä nämä ilmiöt sensijaan ovat tavallisia ihmisillä, kuten myös häkkiin suljetuilla eläimillä. Kaupunki ei siis ole betoniviidakko vaan ihmisten eläintarha. Ihminen on langennut oman suurenmoisen älynsä ansaan ja teljennyt itsensä suunnattomaan häkkiin, missä hän on alituisessa vaarassa murtua olosuhteiden puristuksessa.
  • ”Paineesta huolimatta edut ovat suuret. Eläintarhan maailma suojelee jättiläisemon tavoin asukkaitaan. Ruuasta, juomasta, suojasta, puhtaudesta ja sairaanhoidosta huolehditaan: hengissäpysymisen perusongelmat on supistettu minimiin. Aikaa riittää: se kuinka eläintarhan eläimet tämän ajan käyttävät riippuu lajista. Jotkut eläimet ottavat lunkisti ja torkkuvat auringossa, toisten taas on vaikeaa tottua jatkuvaan toimettomuutteen. Ihmisillä on keksivät, tutkivat aivot joten emme voi olla pitkään toimettomia. Ajaudumme yhä vaativimpiin toimintoihin, tutkimme, organisoimme, luomme ja lopulta olemme yhä syvämmellä eläintarhamaailmassa. Jokainen uusi askel vie meidät kauemmaksi luonnollisesta heimotilasta, missä esivanhempamme elivät tuhansia vuosia.
  • —>jatkuu myöhemmin

 

In 1969, zoologist Desmond Morris released a book titled The Human Zoo; in it, he argued that human beings, tribal by nature, aren’t wired to live in the big, crowded modern-day cities we find ourselves in:

“Some people call the city a ‘concrete jungle’ — but jungles aren’t like that. Animals in jungles aren’t overcrowded. And overcrowding is the central problem of modern city life. If you want to look for crowded animals, you have to look in the zoo. And then it occurred to me: The city is not a concrete jungle — it’s a human zoo.

“under normal conditions, in their natural habitats, wild animals do not mutilate themselves, masturbate, attack their offspring, develop stomach ulcers, become fetishists, suffer from obesity, form homosexual pair-bonds, or commit murder. Among human city dwellers, needless to say, all of these things occur.
. . . . . .
Other animals do behave in these ways under certain circumstances, namely when they are confined in the unnatural conditions of captivity. The zoo animal in a cage exhibits all these abnormalities that we know so well from our human companions. Clearly, then, the city is not a concrete jungle, it is a human zoo.”

“The politicians, the administrators and the other super-tribal leaders are good social mathematicians, but this is not enough. In what promises to be the ever more crowded world of the future, they must become good biologists as well, because somewhere in all that mass of wires, cables, plastics, concrete, bricks, metal and glass which they control, is an animal, a human animal, a primitive tribal hunter, masquerading as a civilized, super-tribal citizen and desperately struggling to match his ancient inherited qualities with his extraordinary new situation. If he is given the chance he may yet contrive to turn his human zoo into a magnificent game-park. If he is not, it may proliferate into a gigantic lunatic asylum, like one of the hideously cramped animal menageries of the last century.

For us, the super-tribesmen of the twentieth century, it will be interesting to see what happens. For our children, however, it will be more than merely interesting. By the time they are in charge of the new situation, the human species will no doubt be facing problems of such magnitude that it will be a matter of living or dying.”

Desmond-Morris-Quotes-2.jpg

 

Englantilainen eläintieteilijä Desmond Morris on verrannut suurkaupunkeja eläintarhoihin. Kirjassaan Ihmisten eläintarha (1969) Morris osoittaa, kuinka ihmiset kaupungeissa kärsivät monista ongelmista ja sairauksista, joita myös eläintarhojen eläimillä on. Stressi, välinpitämättömyys, odottamattomasti pintaan pulpahteleva aggressio, mielisairaus, epänormaali seksuaalisuus jne. ovat ilmiöitä, jotka ovat tyypillisiä niin eläintarhojen eläinten kuin kaupunkien asukkaidenkin keskuudessa. Morrisin mukaan syynä on kummassakin tapauksessa liikakansoitus.

Ihmiset ovat lajina sopeutuneet elämään pienissä noin sadan yksilön heimoyhteisöissä, joissa jokainen tuntee jokaisen henkilökohtaisesti, ja joilla on oma muilta heimoilta rajattu reviirinsä. Kaupunkimiljöössä pääosin persoonattomat ihmissuhteet ja monet päällekkäiset reviirit sotivat biologista perusolemustamme vastaan, mikä puolestaan aiheuttaa monenlaisia psyykkisiä paineita, jotka sitten usein heijastuvat ulospäin häiriökäyttäytymisenä.

http://www.tapiolinna.com/nakopiiri/rikollisuus-yhteiskunnan-peili/

 

Aina välillä mietin ihmisten käyttäytymistä nykyisessä yhteiskunnassa, etenkin kaupungeissa. Naapurit eivät puhu toisilleen. Bussissa tuntemattoman viereen istutaan vasta kun muita vaihtoehtoja ei ole. Pikkupojat vääntävät metron ovia raolleen asemien välillä, eikä kukaan aikuinen sano mitään. Nuorisojoukko ryöstää keskustassa ruuhka-aikaan yksinäisen uhrin kännykän ja lyö tämän maahan kenenkään reagoimatta.

Kun kuljemme kaupungilla, rakennamme ympärillemme muurin ja kuljemme harppovin askelin paikasta toiseen toivoen, ettei kukaan kiinnitä meihin mitään huomiota.

Miksi ihmiset eivät näytä välittävän toisistaan, vaan jopa pelkäävät kaikkia vieraita?

Monta vuotta sitten luin Desmond Morrisin kirjan nimeltä Ihmisen eläintarha (The Human Zoo). (Sama mies kirjoitti myös aikanaan kohahduttaneen ”Alastoman apinan”.) Kirja on vuodelta 1969, ja ihan varmasti osa sen provosoivistakin tulkinnoista on jo argumentoitu vääriksi, mutta siinä oli paljon mielenkiintoisia huomioita ja päätelmiä. Parhaiten mieleeni jäi kirjan perusajatus, joka selittää vainoharhaisen käyttäytymisemme kaupungeissa.

Ihmislajin voidaan hyvällä syyllä olettaa eläneen lähes koko historiansa ajan pienryhmissä. Alkuperäinen laumamme on ehkä koostunut yhdestä tai muutamasta perheestä, ehkä jonkinlaisesta sukuklaanista tai muutamasta yhteenliittyneestä suvusta. Ruuantuotannon (=maanviljelyn ja karjatalouden) ottaminen käyttöön mahdollisti entistä laumaa suurempien kyläyhteisöjen syntymisen, mutta tämä tapahtui vasta n. 11 000 vuotta sitten. Eivätkä yhteisöt silloinkaan kasvaneet kovin äkkiä niin suuriksi, etteivätkö kaikki sen jäsenet olisi voineet tuntea toisensa – ainakin sillä tasolla, että tuo on ”meikäläinen”, ja lähtökohtaisesti turvallinen. Vaikka olisit riidoissa jonkun kanssa, hän oli kuitenkin tuttu, ja myös kaikkien muiden tuttu. Ryhmäkuri ja sosiaalinen paine pitivät luultavasti mahdolliset häiriköt ruodussa.

Ihminen pystyy muistamaan vain rajallisen määrän kasvoja (en tiedä lukua, mutta veikkaisin että korkeintaan muutama sata). Nykyisissä kaupungeissa elää kuitenkin tuhansia ja satoja tuhansia ihmisiä, maailmalla useita miljooniakin. Jos käy kaupungilla iltapäivällä, kohtaa jo puolessa tunnissa enemmän ihmisiä kuin kykenee ”käsittelemään”. Kohtaamme siis jatkuvalla syötöllä ihmisiä, joita emme tunnista ”oman lauman” jäseniksi, ja jotka siksi ovat potentiaalisesti vaarallisia. Morrisin kirjassa esitetään, että ihmiset ovat tämän epävarmuuden (ei niinkään konkreettisen uhkan) vuoksi jatkuvassa stressitilassa. Mahdolliset viholliset uhkaavat joka suunnalta. Koska ”omaa laumaa” ei ole ympärillä suojana, yritämme selvitä tilanteesta pois mahdollisimman huomaamattomasti. Turvassa on vasta oman kodin sisällä.

Aivoillaan järkeilevä ihminen oppii elämään tämän tilanteen kanssa, mutta se jättää jälkensä käytökseen ja terveyteen. Koska stressin ”perustaso” on jatkuvasti koholla, se altistaa ihmiset erilaisille sairauksille, tai ainakin saa olon tuntumaan välillä ahdistavalta. Kuitenkin kaupungit ovat kehittyneet, ja kehittyvät edelleen, koska niistä on myös hyötyä. Alunperin kyläyhteisössä, kun jokaisen ei tarvinnut enää hankkia omaa ruokaansa, ihmiset erikoistuivat erilaisiin töihin, joista kaikki hyötyivät. Syntyi uusia keksintöjä ja kulttuuria. Nykyäänkin kaupunkielämä ilmeisesti ruokkii uteliaisuuttamme ja luovuuttamme.

On kyllä muistettava, ettei pienessä kyläyhteisössäkään elämä ole ruusuilla tanssimista. Koska jokainen tuntee jokaisen, mikään ei pysy salassa. Juorutkin kulkevat. Auta armias, jos haluaisit tehdä tai olla jotain, jota yhteisö on päättänyt pitää paheksuttavana (ääriesimerkkinä ehkä seksuaalinen suuntautuminen). Kaupunkiin verrattuna elämän valintojen mahdollisuus voi olla kovin pieni. En yhtään ihmettele, että stressistä ja turvattomuudesta huolimatta kaupunkielämän mahdollisuudet ja massaan hukkuva kasvottomuus ovat houkutteleva vaihtoehto.

http://taviokuurna.blogspot.fi/2007/09/kaupunki-ihminen-superheimossa.html

Ihminen on hyvin joustava eläin, ehkä joustavin maan päällä elävä, joka pärjää tropiikista napaseudulle. Aikaisempi tausta olisi kuitenkin hyvä muistaa. Ihminen sopeutui kahden miljoonan vuoden ajan esihistorialliseen yhteisöön. Muutos nyky-yhteiskunnaksi alkoi vasta muutama tuhat vuotta sitten pienessä Lähi-idän kolkassa, eikä kaupungistuminen ole geenejämme muuksi ehtinyt muuttaa.

Lapselle ensimmäinen viihtyvyyden edellytys on turvallisuuden tunne. Mitä tuo esihistoriassa tarkoitti? Se tarkoitti kotiluolaa tai muuta suojaista paikkaa, johon pedot eivät helposti päässeet. Sen ulkopuolella vanhemmat olivat omissa askareissaan, heitä ei koko aikaa tarvittu, mutta he antoivat kuitenkin olemassa olollaan suojan metsän vaaroja vastaan. Niinpä lapset edelleen hakeutuvat samanlaisiin koloihin. Omassa talossamme se on viistokattoisen yläkomeron matala nurkka, parin neliömetrin pesä. Siellä omien lasten jälkeen jo lastenlapset viihtyvät joskus tuntikausia piirtelemässä tai tarinoimassa keskenään.

Suuri tila ei ole viihtyisä, sieltä pitää päästä välillä omaan kotoiseen koloon. Liian iso betoninen ympäristö tai suuri parkkipaikka tuntuu ahdistavalta, tuntuu kuin pedot voisivat rynnätä milloin tahansa nurkan takaa.

Toinen olennainen elementti on vesi. Mm. Desmond Morris ja Elaine Morgan ovat markkinoineet ns. vesiapinateoriaa, jonka mukaan ihminen on jossakin kehityksensä vaiheessa ollut rantaeläin, vesissä kahlaava, sukelteleva ja kalasteleva laji. Siksi ihminen on menettänyt karvapeitteensä. Kun lasten kasvamista seuraa, veden maaginen puoleensavetävyys on niin ilmeinen, että on vaikea väittää tuota teoriaa vastaan. Tämä pitäisi ilmiselvästi ottaa huomioon viihtyisiä yhdyskuntia suunniteltaessa.

Vesi ja ranta ja puro eivät ole vain kauneuskysymyksiä, vaan niillä on selvästi ihmisen psyyken kannalta rauhoittava ja turvallisuutta tuova vaikutus. Monet vesirakennushankkeet Suomessa ovat muuttaneet solisevat ja mutkittelevat purot pikku koskineen suoriksi laskuojiksi. Laskuojan vieressä asuminen tuntuu ihmisestä ahdistavalta, kun luonnon vesi on positiivinen ja rauhoittava elementti.

Kolmas kehityshistoriallinen elementti on elinpiirin laajentaminen ja rohkea tunkeutuminen ympärillä olevaan suureen tuntemattomaan maailmaan. Tämä korostuu varhaislapsuuden jälkeen, jolloin kotipesästä tehdään seikkailuretkiä pelottavaan ympäristöön. Päivä päivältä uskaltaudutaan kauemmaksi ja kauemmaksi, mutta aina on mahdollisuus kipaista takaisin turvalliseen kotiluolaan.

Neljäs elementti on kiipeily. Siinä täytyy mennä jo taaksepäin ihmisen ja simpanssin yhteiseen esi-isään saakka. Kiipeilyvietti näkyy hyvin jokaisessa leikkipuistossa tai metsikössä, jos lapsilla on siihen mahdollisuus.

Lähde


 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s