Suomi – kulutus – paheet

Kokoelma tilastoja ja uutisia liittyen suomalaisten ns. paheellisten tapojen kulutukseen: kuten esim. alkoholi tai sokerituotteet. Lopussa vielä muutamia faktoja yleisestä Suomen kulutuksesta. Rasvan kulutus Euromonitorin tekemän markkinatutkimuksen mukaan suomalaiset ovat maailman kolmanneksi eniten rasvaa syövä kansa. Tilastoinnista käy ilmi, että keskimääräinen suomalainen syö 80,8 grammaa rasvaa vuorokaudessa. Näissä maissa rasvaa syödään vähiten Intia, 9,9 g…

Työttömyys Suomessa – 2015

Työttömyys kasvoi selvästi joulukuussa, Tilastokeskus kertoo. Suomessa oli joulukuussa 232 000 työtöntä, mikä on 27 000 enemmän kuin edellisvuonna samaan aikaan. Työttömyysaste eli työttömien osuus työvoimasta kasvoi siten 8,8 prosenttiin, kun vuotta aiemmin se oli 7,9 prosenttia. Työttömyys kasvoi myös katsottaessa koko vuosineljännestä ja koko vuotta. Loka–joulukuussa työttömyysaste kasvoi 0,7 prosenttiyksikköä 8,4 prosenttiin. Koko vuonna 2014 työttömyysaste…

10 tekniikkaa, jotka saattavat tehdä meidät kuolemattomiksi

The Singularity is Near -kirjan kirjoittanut tunnettu tiedemies Ray Kurzweilin mukaan maailma muuttuu huomattavasti 20 vuoden kuluessa. Mies kirjoittaa the Sun -lehdessä, että muun muassa kuolemattomuuden saavuttaminen on mahdollista muutaman vuosikymmenen sisällä. Tiedemies Ray Kurzweil uskoo, että yksi elämän perustotuuksista voidaan muuttaa muutaman vuosikymmenen sisällä. – Minun lisäksi monet muut tiedemiehet uskovat, että 20 vuoden…

Norjassa elää 40 000 nuorta yhteiskunnan ulkopuolella

Norjassa elää 40 000 nuorta yhteiskunnan ulkopuolella. Hyvinvointiyhteiskunnan ulkopuolelle pudonneet norjalaisnuoret elävät tuoreen selvityksen mukaa joko kotoa saaduilla rahoilla, pimeillä töillä tai rikoksia tekemällä. Tutkimuslaitos Fafon tekemän selvityksen mukaan Norjassa elää 40 000 nuorta kokonaan yhteiskunnan ulkopuolella. Näillä nuorilla ei ole töitä, he eivät opiskele eivätkä he saa minkäänlaista tukea työ- tai sosiaaliviranomaisilta. He elävät…

Maailman suurin vankila valmistunut Pietariin

Kresty-2 niminen vankilakompleksi on valmistunut Pietariin. Siinä on 20 000 neliömetriä sellitilaa, suunniteltu ainakin 4000 vangille, mutta luultavasti sinne tullaan sijoittamaan paljon enemmän kuin tuo määrä.  Se korvaa vanhan 120 vuotta vanhan Kresty vankilakompleksin: Joka viimein suljettiin, vanhan iän, rapistumisen ja ylikansoituksen takia. Vankila suunniteltiin alunperin noin 2000 hengelle mutta viime vuosikymmeninä sinne sullottiin peräti…

Fergusonin mellakat tarkastelussa

Siirrytäänpä Venäjältä pikkuhiljaa kohti Amerikkaa. Amerikassa on Fergusonissa ollut mellakoita, kun elokuussa 2014 valkoinen poliisi ampui nuoren mustan miehen. Kaupunkiin julistettiin ulkonaliikkumiskielto ja paikalle kutsuttiin kansalliskaarti mellakoiden rauhoittamiseksi. Valamiehistö päätti jättää syytteet nostamatta nuoren 18-vuotiaan mustan miehen ampunutta poliisia kohtaan, mutta kyseinen poliisi erosi virastaan. Tarkastellaan ensin Fergusonin kaupunkia itsessään: Kuten voimme huomata niin kyseessä…

Tuoreita uutisia Helsingistä

Helsingissä asui vuoden 2014 alussa 78 469 vieraskielistä eli muuta kuin suomea, ruotsia tai saamea äidinkielenään puhuvaa henkilöä. Vieraskielisiä oli 4 861 henkeä enemmän kuin edellisenä vuonna, ja heidän osuutensa Helsingin väestöstä kasvoi 12,8 prosenttiin. Yli puolet Helsingin vuoden 2013 väestönkasvusta tuli vieraskielisistä. Helsingissä asuu useampi kuin joka neljäs maan vieraskielisistä. Suurimmat vieraskielisten ryhmät puhuvat…