Viime aikoina on arvioitu, että maailman väkiluku saavuttaa huippunsa 2050-luvulla ja kääntyy sitten laskuun. Uusi perusteellinen tutkimus viittaa toiseen suuntaan. Sen mukaan on epätodennäköistä, että väestönkasvu pysähtyisi tällä vuosisadalla.
Patrick Gerland ja kumppanit laativat moderneilla tilastollisilla työkaluilla YK:n tuoreimpien tilastojen pohjalta tarkat ennusteet muun muassa syntyvyyden ja eliniän odotteen kehityksestä. Niiden perusteella väestö jatkaa kasvuaan myös 2100-luvulla.
Maapallolla elää nyt 7,2 miljardia ihmistä. Ennusteen mukaan väkiluku nousee ensi vuosisadalla 80 prosentin todennäköisyydellä 9,6–12,3 miljardiin.
Kasvun veturina toimii ennen kaikkea Saharan eteläpuolinen Afrikka. Syntyvyys on pysynyt siellä sitkeästi suurena. Mediaani on 4,6 lasta naista kohti. Kun hiv-kuolleisuus on samaan aikaan laskenut, väestönkasvu alueella voimistuu. Afrikan väestö voi jopa nelinkertaistua nykyisestä noin miljardista neljään miljardiin seuraavan 85 vuoden aikana.
http://www.tiede.fi/artikkeli/uutiset/vaestonkasvu_ei_pysahdy_talla_vuosisadalla
Ennusteet vaihtelevat, koska kovin kauas on vaikea ennustaa tunnetusti. Mikäli Subsahara-Afrikan syntyvyys lähtisi laskuun, niin silloin tietenkään väestönkasvu ei olisi yhtä suurta. Mutta vaikka syntyvyys romahtaisi tyyliin 10v sisällä, niin siltikin väestönkasvu tulisi olemaan hyvin voimakasta. Jokatapauksessa ei ole mitään kovin suuria merkkejä siitä, että syntyvyys olisi kääntymässä vahvaan laskusuuntaan Subsahara Afrikassa. Esim. tässä alla on Nigerian, Zambian, Kongon Tasavallan ja Nigerin lapsia/nainen tilastot: vuodesta 2000 – vuoteen 2012, ja kuten voi havaita niin kovin suurta laskua ei ole tapahtunut. Jossakin Subsahara maissa toki saattaa olla voimakastakin laskua havaittavissa, mutta jos ajatellaan Subsahara Afrikkaa yhtenä isona kokonaisuutena, niin silloin mitään kovin radikaalia laskua ei ainakaan ole tähän asti ole havaittavissa, joten väestönkasvu ennusteet pitänevät kutinsa toistaiseksi.
It’s important to note that the UN’s numbers are based on projections that can and do change. The range of uncertainty for the sub-Saharan African region, in particular, is quite large. The medium-variant projection for the region’s total population in 2100 is 3.36 billion people, but the high variant projection is 4.85 billion and the low variant is 2.25 billion. The vast differences between projections (the lower variant is less than half of the high) are due to the predicted trajectory of total fertility rate (TFR, or average number of children per woman). Historically, TFR has declined – sometimes very quickly – as countries develop, but it has remained stubbornly high throughout many parts of sub-Saharan Africa.
Alla muutamia tilastoja, siitä kuinka voimakasta väestönkasvu on Subsahara Afrikassa. Esim. Euroopan Unionissa asuu 500 miljoonaa ihmistä, mutta lapsia syntyy vain noin reilu 5 miljoonaa vuodessa, siinä missä vain 177 miljoonan Nigeriassa syntyy lapsia vuodessa lähes 7 miljoonaa. Tai kuinka vain 17 miljoonan Nigerissä syntyy lapsia enemmän kuin 80 miljoonan Saksassa. Kaaviot on koonnut nimimerkki: arde.
Euroopan unioni:
Väestö: 509 365 627
Syntyvyys(1000 henkeä kohden): 10,19
Uusia mukuloita vuodessa: 5 190 436Saksa:
Väestö: 80 996 685
Syntyvyys: 8,42
Uusia mukuloita vuodessa: 681 992Suomi:
Väestö: 5 268 799
Syntyvyys: 10,35
Uusia mukuloita vuodessa: 54 532Somalia:
Väestö: 10 428 043
Syntyvyys: 40,87
Uusia mukuloita vuodessa: 426 194Tansania:
Väestö: 49 639 138
Syntyvyys: 36,82
Uusia mukuloita vuodessa: 1 827 713Niger:
Väestö: 17 466 172
Syntyvyys: 46,12
Uusia mukuloita vuodessa: 805 540Nigeria:
Väestö: 177 155 754
Syntyvyys: 38,03
Uusia mukuloita vuodessa: 6 737 233Subsahara Afrikassa asuu noin vajaa miljardi ihmistä ja noin 40 miljoonaa lasta syntyy vuodessa.
Tässä vielä vertailuja hieman samansuuntaisesti.
Maiden top 20: Lapsia 2014:
1 Nigeria 6 737 233
2 Etiopia 3 639 216
3 Kongo 2 758 190
4 Tansania 1 827 713
5 Venäjä 1 691 122
6 Uganda 1 586 538
7 Kenia 1 272 434
8 Sudan 1 064 822
9 Mosambik 958 796
10 Etelä-Afrikka 916 234
11 Kamerun 846 121
12 Ranska 827 575
13 Ghana 808 805
14 Niger 805 540
15 Burkina Faso 779 049
16 Iso-Britannia 778939
17 Madagaskar 768 448
18 Mali 749 237
19 Angola 743 863
20 Saksa 681 992
Ja kokonaistilastot maakohtaisesti, nykyisen kasvuvauhdin mukaisesti:
Saharan eteläpuolinen Afrikka yhteensä:
Väkiluku 2013: 740 400 290
Vuotuinen väestönkasvu: 2,70%Väkiluku 2023: 966 431 365
Väkiluku 2033: 1 261 465 717
Väkiluku 2043: 1 646 568 823
Väkiluku 2053: 2 149 237 077
Väkiluku 2063: 2 805 361 032
Väkiluku 2073: 3 661 787 991
Väkiluku 2083: 4 779 666 908
Väkiluku 2093: 6 238 814 430
Väkiluku 2103: 8 143 413 806
Väkiluku 2113: 10 629 453 586Angola:
Väkiluku 2013: 21 642 747
Vuotuinen väestönkasvu: 3,12%Väkiluku 2023: 29 426 691
Väkiluku 2033: 40 010 177
Väkiluku 2043: 54 400 077
Väkiluku 2053: 73 965 391
Väkiluku 2063: 100 567 487
Väkiluku 2073: 136 737 188
Väkiluku 2083: 185 915 538
Väkiluku 2093: 252 781 176
Väkiluku 2103: 343 695 443
Väkiluku 2113: 467 307 571Benin:
Väkiluku 2013: 9 860 834
Vuotuinen väestönkasvu: 2,73%Väkiluku 2023: 12 908 820
Väkiluku 2033: 16 898 938
Väkiluku 2043: 22 122 403
Väkiluku 2053: 28 960 441
Väkiluku 2063: 37 912 119
Väkiluku 2073: 49 630 761
Väkiluku 2083: 64 971 638
Väkiluku 2093: 85 054 383
Väkiluku 2103: 111 344 707
Väkiluku 2113: 145 761 376Botswana:
Väkiluku 2013: 2 083 353
Vuotuinen väestönkasvu: 0,86%Väkiluku 2023: 2 269 617
Väkiluku 2033: 2 472 533
Väkiluku 2043: 2 693 592
Väkiluku 2053: 2 934 414
Väkiluku 2063: 3 196 768
Väkiluku 2073: 3 482 577
Väkiluku 2083: 3 793 939
Väkiluku 2093: 4 133 139
Väkiluku 2103: 4 502 665
Väkiluku 2113: 4 905 229Burkina Faso:
Väkiluku 2013: 17 132 982
Vuotuinen väestönkasvu: 2,86%Väkiluku 2023: 22 714 237
Väkiluku 2033: 30 113 647
Väkiluku 2043: 39 923 495
Väkiluku 2053: 52 929 008
Väkiluku 2063: 70 171 209
Väkiluku 2073: 93 030 244
Väkiluku 2083: 123 335 857
Väkiluku 2093: 163 513 855
Väkiluku 2103: 216 780 272
Väkiluku 2113: 287 398 804Burundi:
Väkiluku 2013: 9 028 093
Vuotuinen väestönkasvu: 3,19%Väkiluku 2023: 12 358 682
Väkiluku 2033: 16 917 971
Väkiluku 2043: 23 159 245
Väkiluku 2053: 31 703 012
Väkiluku 2063: 43 398 693
Väkiluku 2073: 59 409 072
Väkiluku 2083: 81 325 903
Väkiluku 2093: 111 328 157
Väkiluku 2103: 152 398 659
Väkiluku 2113: 208 620 638Eritrea:
Väkiluku 2013: 6 286 132
Vuotuinen väestönkasvu: 3,28%Väkiluku 2023: 8 680 521
Väkiluku 2033: 11 986 933
Väkiluku 2043: 16 552 758
Väkiluku 2053: 22 857 707
Väkiluku 2063: 31 564 213
Väkiluku 2073: 43 587 027
Väkiluku 2083: 60 189 335
Väkiluku 2093: 83 115 465
Väkiluku 2103: 114 774 162
Väkiluku 2113: 158 491 663Etelä-Afrikka:
Väkiluku 2013: 52 981 991
Vuotuinen väestönkasvu: 1,18%Väkiluku 2023: 59 576 505
Väkiluku 2033: 66 991 820
Väkiluku 2043: 75 330 097
Väkiluku 2053: 84 706 215
Väkiluku 2063: 95 249 352
Väkiluku 2073: 107 104 762
Väkiluku 2083: 120 435 780
Väkiluku 2093: 135 426 071
Väkiluku 2103: 152 282 161
Väkiluku 2113: 171 236 279Etelä-Sudan:
Väkiluku 2013: 10 200 830
Vuotuinen väestönkasvu: 4,30%Väkiluku 2023: 15 540 987
Väkiluku 2033: 23 676 728
Väkiluku 2043: 36 071 547
Väkiluku 2053: 54 955 080
Väkiluku 2063: 83 724 186
Väkiluku 2073: 127 553 980
Väkiluku 2083: 194 328 769
Väkiluku 2093: 296 060 306
Väkiluku 2103: 451 048 526
Väkiluku 2113: 687 173 420Etiopia:
Väkiluku 2013: 93 548 523
Vuotuinen väestönkasvu: 2,58%Väkiluku 2023: 120 687 942
Väkiluku 2033: 155 700 795
Väkiluku 2043: 200 871 248
Väkiluku 2053: 259 146 128
Väkiluku 2063: 334 327 169
Väkiluku 2073: 431 319 029
Väkiluku 2083: 556 449 256
Väkiluku 2093: 717 881 090
Väkiluku 2103: 926 146 011
Väkiluku 2113: 1 194 830 797Gabon:
Väkiluku 2013: 1 640 709
Vuotuinen väestönkasvu: 2,70%Väkiluku 2023: 2 141 588
Väkiluku 2033: 2 795 377
Väkiluku 2043: 3 648 756
Väkiluku 2053: 4 762 657
Väkiluku 2063: 6 216 612
Väkiluku 2073: 8 114 433
Väkiluku 2083: 10 591 625
Väkiluku 2093: 13 825 061
Väkiluku 2103: 18 045 607
Väkiluku 2113: 23 554 610Gambia:
Väkiluku 2013: 2 019 747
Vuotuinen väestönkasvu: 3,19%Väkiluku 2023: 2 764 860
Väkiluku 2033: 3 784 855
Väkiluku 2043: 5 181 140
Väkiluku 2053: 7 092 535
Väkiluku 2063: 9 709 069
Väkiluku 2073: 13 290 879
Väkiluku 2083: 18 194 069
Väkiluku 2093: 24 906 114
Väkiluku 2103: 34 094 325
Väkiluku 2113: 46 672 194Ghana:
Väkiluku 2013: 25 888 217
Vuotuinen väestönkasvu: 2,17%Väkiluku 2023: 32 087 514
Väkiluku 2033: 39 771 320
Väkiluku 2043: 49 295 122
Väkiluku 2053: 61 099 531
Väkiluku 2063: 75 730 672
Väkiluku 2073: 93 865 445
Väkiluku 2083: 116 342 844
Väkiluku 2093: 144 202 773
Väkiluku 2103: 178 734 152
Väkiluku 2113: 221 534 556Guinea:
Väkiluku 2013: 11 149 854
Vuotuinen väestönkasvu: 2,56%Väkiluku 2023: 14 356 524
Väkiluku 2033: 18 485 424
Väkiluku 2043: 23 801 786
Väkiluku 2053: 30 647 120
Väkiluku 2063: 39 461 155
Väkiluku 2073: 50 810 084
Väkiluku 2083: 65 422 936
Väkiluku 2093: 84 238 409
Väkiluku 2103: 108 465 164
Väkiluku 2113: 139 659 473Guinea-Bissau:
Väkiluku 2013: 1 765 173
Vuotuinen väestönkasvu: 2,39%Väkiluku 2023: 2 235 438
Väkiluku 2033: 2 830 989
Väkiluku 2043: 3 585 201
Väkiluku 2053: 4 540 346
Väkiluku 2063: 5 749 955
Väkiluku 2073: 7 281 819
Väkiluku 2083: 9 221 791
Väkiluku 2093: 11 678 598
Väkiluku 2103: 14 789 931
Väkiluku 2113: 18 730 164Kamerun:
Väkiluku 2013: 22 549 221
Vuotuinen väestönkasvu: 2,54%Väkiluku 2023: 26 407 573
Väkiluku 2033: 33 936 076
Väkiluku 2043: 43 610 871
Väkiluku 2053: 56 043 840
Väkiluku 2063: 72 021 310
Väkiluku 2073: 92 553 778
Väkiluku 2083: 118 939 821
Väkiluku 2093: 152 848 229
Väkiluku 2103: 196 423 544
Väkiluku 2113: 252 421 692Kenia:
Väkiluku 2013: 44 354 000
Vuotuinen väestönkasvu: 2,70%Väkiluku 2023: 57 894 489
Väkiluku 2033: 75 568 650
Väkiluku 2043: 98 638 418
Väkiluku 2053: 128 750 978
Väkiluku 2063: 168 056 367
Väkiluku 2073: 219 360 995
Väkiluku 2083: 286 328 016
Väkiluku 2093: 373 738 880
Väkiluku 2103: 487 834 731
Väkiluku 2113: 636 762 020Keski-Afrikan tasavalta:
Väkiluku 2013: 4 777 605
Vuotuinen väestönkasvu: 1,99%Väkiluku 2023: 5 818 167
Väkiluku 2033: 7 085 363
Väkiluku 2043: 8 628 553
Väkiluku 2053: 10 507 851
Väkiluku 2063: 12 796 460
Väkiluku 2073: 15 583 527
Väkiluku 2083: 18 977 616
Väkiluku 2093: 23 110 939
Väkiluku 2103: 28 144 498
Väkiluku 2113: 34 274 365Kongo-Brazzaville:
Väkiluku 2013: 4 351 775
Vuotuinen väestönkasvu: 2,61%Väkiluku 2023: 5 630 712
Väkiluku 2033: 7 285 514
Väkiluku 2043: 9 426 643
Väkiluku 2053: 12 197 026
Väkiluku 2063: 15 781 592
Väkiluku 2073: 20 419 622
Väkiluku 2083: 26 420 715
Väkiluku 2093: 34 185 461
Väkiluku 2103: 44 232 177
Väkiluku 2113: 57 231 509Kongo:
Väkiluku 2013: 75 507 308
Vuotuinen väestönkasvu: 2,74%Väkiluku 2023: 98 942 892
Väkiluku 2033: 129 652 297
Väkiluku 2043: 169 893 134
Väkiluku 2053: 222 623 724
Väkiluku 2063: 291 720 572
Väkiluku 2073: 382 263 358
Väkiluku 2083: 500 908 365
Väkiluku 2093: 656 377 821
Väkiluku 2103: 860 101 118
Väkiluku 2113: 1 127 055 041Lesotho:
Väkiluku 2013: 2 149 649
Vuotuinen väestönkasvu: 1,08%Väkiluku 2023: 2 393 425
Väkiluku 2033: 2 664 847
Väkiluku 2043: 2 967 048
Väkiluku 2053: 3 303 520
Väkiluku 2063: 3 678 148
Väkiluku 2073: 4 095 261
Väkiluku 2083: 4 559 675
Väkiluku 2093: 5 076 755
Väkiluku 2103: 5 652 474
Väkiluku 2113: 6 293 480Liberia:
Väkiluku 2013: 4 368 517
Vuotuinen väestönkasvu: 2,70%Väkiluku 2023: 5 702 148
Väkiluku 2033: 7 442 912
Väkiluku 2043: 9 715 101
Väkiluku 2053: 12 680 950
Väkiluku 2063: 16 552 218
Väkiluku 2073: 21 605 317
Väkiluku 2083: 28 201 037
Väkiluku 2093: 36 810 314
Väkiluku 2103: 48 047 849
Väkiluku 2113: 62 716 006Madagascar:
Väkiluku 2013: 22 621 368
Vuotuinen väestönkasvu: 2,80%Väkiluku 2023: 29 816 043
Väkiluku 2033: 39 298 969
Väkiluku 2043: 51 797 918
Väkiluku 2053: 68 272 130
Väkiluku 2063: 89 985 928
Väkiluku 2073: 118 605 750
Väkiluku 2083: 156 328 043
Väkiluku 2093: 206 047 826
Väkiluku 2103: 271 580 876
Väkiluku 2113: 357 956 564Malawi:
Väkiluku 2013: 16 407 000
Vuotuinen väestönkasvu: 2,86%Väkiluku 2023: 21 751 759
Väkiluku 2033: 28 837 631
Väkiluku 2043: 38 231 803
Väkiluku 2053: 50 686 229
Väkiluku 2063: 67 197 819
Väkiluku 2073: 89 088 240
Väkiluku 2083: 118 109 703
Väkiluku 2093: 156 585 224
Väkiluku 2103: 207 594 564
Väkiluku 2113: 275 220 752Mali:
Väkiluku 2013: 16 382 071
Vuotuinen väestönkasvu: 2,99%Väkiluku 2023: 21 994 768
Väkiluku 2033: 29 530 443
Väkiluku 2043: 39 647 933
Väkiluku 2053: 53 231 797
Väkiluku 2063: 71 469 659
Väkiluku 2073: 95 956 035
Väkiluku 2083: 128 831 740
Väkiluku 2093: 172 971 063
Väkiluku 2103: 232 233 056
Väkiluku 2113: 311 798 928Mauritania:
Väkiluku 2013: 3 442 829
Vuotuinen väestönkasvu: 2,49%Väkiluku 2023: 4 402 814
Väkiluku 2033: 5 630 479
Väkiluku 2043: 7 200 460
Väkiluku 2053: 9 208 209
Väkiluku 2063: 11 775 792
Väkiluku 2073: 15 059 309
Väkiluku 2083: 19 258 390
Väkiluku 2093: 24 628 327
Väkiluku 2103: 31 495 596
Väkiluku 2113: 40 277 710Mosambik:
Väkiluku 2013: 25 148 508
Vuotuinen väestönkasvu: 2,50%Väkiluku 2023: 32 192 216
Väkiluku 2033: 41 208 759
Väkiluku 2043: 52 750 695
Väkiluku 2053: 67 525 349
Väkiluku 2063: 86 438 156
Väkiluku 2073: 110 648 148
Väkiluku 2083: 141 638 984
Väkiluku 2093: 181 309 874
Väkiluku 2103: 232 091 967
Väkiluku 2113: 297 097 340Namibia:
Väkiluku 2013: 2 176 921
Vuotuinen väestönkasvu: 1,87%Väkiluku 2023: 2 620 027
Väkiluku 2033: 3 153 325
Väkiluku 2043: 3 795 175
Väkiluku 2053: 4 567 672
Väkiluku 2063: 5 497 408
Väkiluku 2073: 6 616 389
Väkiluku 2083: 7 963 135
Väkiluku 2093: 9 584 008
Väkiluku 2103: 11 534 804
Väkiluku 2113: 13 882 679Niger:
Väkiluku 2013: 17 786 833
Vuotuinen väestönkasvu: 3,84%Väkiluku 2023: 25 926 591
Väkiluku 2033: 37 791 333
Väkiluku 2043: 55 085 718
Väkiluku 2053: 80 294 501
Väkiluku 2063: 117 039 538
Väkiluku 2073: 170 600 145
Väkiluku 2083: 248 671 600
Väkiluku 2093: 362 470 765
Väkiluku 2103: 528 347 648
Väkiluku 2113: 770 134 489Nigeria:
Väkiluku 2013: 174 507 539
Vuotuinen väestönkasvu: 2,79%Väkiluku 2023: 229 785 624
Väkiluku 2033: 302 573 936
Väkiluku 2043: 398 419 123
Väkiluku 2053: 524 624 824
Väkiluku 2063: 690 808 220
Väkiluku 2073: 909 632 895
Väkiluku 2083: 1 197 773 825
Väkiluku 2093: 1 577 188 053
Väkiluku 2103: 2 076 787 873
Väkiluku 2113: 2 734 644 016Norsunluurannikko:
Väkiluku 2013: 22 379 978
Vuotuinen väestönkasvu: 2,229%Väkiluku 2023: 28 066 706
Väkiluku 2033: 35 198 425
Väkiluku 2043: 44 142 306
Väkiluku 2053: 55 358 817
Väkiluku 2063: 69 425 431
Väkiluku 2073: 87 066 357
Väkiluku 2083: 109 189 822
Väkiluku 2093: 136 934 835
Väkiluku 2103: 171 729 826
Väkiluku 2113: 215 366 186Päiväntasaajan Guinea:
Väkiluku 2013: 756 176
Vuotuinen väestönkasvu: 2,70%Väkiluku 2023: 987 023
Väkiluku 2033: 1 288 344
Väkiluku 2043: 1 681 652
Väkiluku 2053: 2 195 031
Väkiluku 2063: 2 865 135
Väkiluku 2073: 3 739 810
Väkiluku 2083: 4 881 507
Väkiluku 2093: 6 371 745
Väkiluku 2103: 8 316 926
Väkiluku 2113: 10 855 935Ruanda:
Väkiluku 2013: 12 012 589
Vuotuinen väestönkasvu: 2,77%Väkiluku 2023: 15 787 021
Väkiluku 2033: 20 747 403
Väkiluku 2043: 27 266 369
Väkiluku 2053: 35 833 636
Väkiluku 2063: 47 092 793
Väkiluku 2073: 61 889 648
Väkiluku 2083: 81 335 769
Väkiluku 2093: 106 891 985
Väkiluku 2103: 140 478 126
Väkiluku 2113: 184 617 247Sambia:
Väkiluku 2013: 14 309 466
Vuotuinen väestönkasvu: 3,19%Väkiluku 2023: 20 213 296
Väkiluku 2033: 27 670 261
Väkiluku 2043: 37 878 205
Väkiluku 2053: 51 852 000
Väkiluku 2063: 70 980 922
Väkiluku 2073: 97 166 768
Väkiluku 2083: 133 012 937
Väkiluku 2093: 182 083 255
Väkiluku 2103: 249 256 293
Väkiluku 2113: 341 210 397Senegal:
Väkiluku 2013: 13 612 886
Vuotuinen väestönkasvu: 2,92%Väkiluku 2023: 18 152 982
Väkiluku 2033: 24 207 267
Väkiluku 2043: 32 280 744
Väkiluku 2053: 43 046 843
Väkiluku 2063: 57 403 594
Väkiluku 2073: 76 548 531
Väkiluku 2083: 102 078 584
Väkiluku 2093: 136 123 282
Väkiluku 2103: 181 522 384
Väkiluku 2113: 242 062 749Sierra Leone:
Väkiluku 2013: 6 190 280
Vuotuinen väestönkasvu: 1,91%Väkiluku 2023: 7 479 599
Väkiluku 2033: 9 037 459
Väkiluku 2043: 10 919 791
Väkiluku 2053: 13 194 179
Väkiluku 2063: 15 942 278
Väkiluku 2073: 19 262 754
Väkiluku 2083: 23 274 824
Väkiluku 2093: 28 122 532
Väkiluku 2103: 33 979 927
Väkiluku 2113: 41 057 306Somalia:
Väkiluku 2013: 10 374 087
Vuotuinen väestönkasvu: 2,86%Väkiluku 2023: 13 753 559
Väkiluku 2033: 18 233 930
Väkiluku 2043: 24 173 831
Väkiluku 2053: 32 048 720
Väkiluku 2063: 42 488 939
Väkiluku 2073: 56 330 173
Väkiluku 2083: 74 680 340
Väkiluku 2093: 99 008 273
Väkiluku 2103: 131 261 295
Väkiluku 2113: 174 021 090Sudan:
Väkiluku 2013: 34 549 661
Vuotuinen väestönkasvu: 2,08%Väkiluku 2023: 42 447 333
Väkiluku 2033: 52 150 325
Väkiluku 2043: 64 071 314
Väkiluku 2053: 78 717 310
Väkiluku 2063: 96 711 219
Väkiluku 2073: 118 818 338
Väkiluku 2083: 145 978 900
Väkiluku 2093: 179 348 067
Väkiluku 2103: 220 345 058
Väkiluku 2113: 270 713 509Swazimaa:
Väkiluku 2013: 1 263 549
Vuotuinen väestönkasvu: 1,54%Väkiluku 2023: 1 472 189
Väkiluku 2033: 1 715 281
Väkiluku 2043: 1 998 512
Väkiluku 2053: 2 328 512
Väkiluku 2063: 2 713 002
Väkiluku 2073: 3 160 979
Väkiluku 2083: 3 682 928
Väkiluku 2093: 4 291 062
Väkiluku 2103: 4 999 613
Väkiluku 2113: 5 825 162Sudan:
Väkiluku 2013: 46 294 762
Vuotuinen väestönkasvu: 3,04%Väkiluku 2023: 62 458 328
Väkiluku 2033: 84 265 316
Väkiluku 2043: 113 686 097
Väkiluku 2053: 153 378 984
Väkiluku 2063: 206 930 428
Väkiluku 2073: 279 179 070
Väkiluku 2083: 376 652 936
Väkiluku 2093: 508 159 275
Väkiluku 2103: 685 580 343
Väkiluku 2113: 924 947 020Togo:
Väkiluku 2013: 7 154 237
Vuotuinen väestönkasvu: 2,60%Väkiluku 2023: 9 247 768
Väkiluku 2033: 11 953 925
Väkiluku 2043: 15 451 980
Väkiluku 2053: 19 973 665
Väkiluku 2063: 25 818 521
Väkiluku 2073: 33 373 747
Väkiluku 2083: 43 139 845
Väkiluku 2093: 55 763 777
Väkiluku 2103: 72 081 828
Väkiluku 2113: 93 175 000Tšad:
Väkiluku 2013: 11 635 776
Vuotuinen väestönkasvu: 3,00%Väkiluku 2023: 15 637 510
Väkiluku 2033: 21 015 506
Väkiluku 2043: 28 243 082
Väkiluku 2053: 37 956 341
Väkiluku 2063: 51 010 148
Väkiluku 2073: 68 553 374
Väkiluku 2083: 92 130 002
Väkiluku 2093: 123 815 019
Väkiluku 2103: 166 397 032
Väkiluku 2113: 223 623 697Uganda:
Väkiluku 2013: 37 075 007
Vuotuinen väestönkasvu: 3,35%Väkiluku 2023: 51 544 942
Väkiluku 2033: 71 662 320
Väkiluku 2043: 99 631 271
Väkiluku 2053: 138 516 172
Väkiluku 2063: 192 577 387
Väkiluku 2073: 267 738 052
Väkiluku 2083: 372 233 031
Väkiluku 2093: 517 511 159
Väkiluku 2103: 719 489 613
Väkiluku 2113: 1 000 297 856Zimbabwe:
Väkiluku 2013: 13 324 101
Vuotuinen väestönkasvu: 2,70%Väkiluku 2023: 17 391 713
Väkiluku 2033: 22 701 094
Väkiluku 2043: 29 631 335
Väkiluku 2053: 38 677 256
Väkiluku 2063: 50 484 737
Väkiluku 2073: 65 896 831
Väkiluku 2083: 86 013 965
Väkiluku 2093: 112 272 503
Väkiluku 2103: 146 547 306
Väkiluku 2113: 191 285 599