Venäjän Aids-tilanne pahenee

Väestöuutiset 14.05.2015

Maan valtiollisen aids-tutkimuskeskuksen johtaja ennustaa, että ainakin kaksi miljoonaa venäläistä saattaa saada hiv-tartunnan viiden seuraavan vuoden aikana, jollei ennaltaehkäisyä pystytä tehostamaan.

Venäjällä on tähän mennessä rekisteröity yli 930 000 hiv-tartuntaa. Tartunnan saaneista lähes 200 000 on kuollut.

Tutkimuskeskuksen johtajan mukaan tavallisin tartuntatapa on heteroseksi. Tartunta uhkaa etenkin 25-35-vuotiaita eli parhaassa työiässä olevia venäläisiä

Hiv-epidemia pahenee Venäjällä. Tartuntojen määrä kasvoi viime vuonna yli kymmenyksellä ja jopa joka sadas työikäinen on hiv-positiivinen. Tartuntojen määrä on lähes kaksinkertaistunut maassa viiden viime vuoden aikana.

Luvut perustuvat Venäjän aids-keskuksen ja hiv-tilannetta seuraavien järjestöjen tietoihin.

Hiv-tapausten määrä lisääntyy jyrkästi myös Suomen lähialueilla Luoteis-Venäjällä

Vuonna 2013 Venäjällä oli 22 000 aidsiin liittyvää kuolemantapausta. Se on kaksituhatta kuolemaa enemmän kuin vuotta aiemmin.

Maan terveysviranomaisen Vadim Pokrovskin mukaan aids-kuolemien määrän kasvun syynä on puutteellinen valistus HIV-infektiosta.

Pokrovskin mielestä HIV-infektiosta ja aidsista kerrotaan medioissa aivan liian vähän.

– Yleisesti ottaen venäläisillä ei ole tarpeeksi HIV-tietoutta, ja lääkäriin mennään liian myöhään, Pokrovski sanoo.

Vuosittain maassa rekisteröidään 70 000–80 000 uutta HIV-tartuntaa.

– Se vastaa lähes 200 tartuntaa päivittäin, Pokrovski toteaa.

Uusista tartunnoista 55 prosenttia oli seurausta suonensisäisten huumausaineiden käytöstä, 43 prosenttia tarttui heteroseksuaalisessa kontaktissa. Vain yksi prosentti tartunnoista tuli homoseksuaalisen kontaktin seurauksena.

Alueelliset erot tartuntojen määrässä ovat Pokrovskin mukaan suuret. Aids-tilastojen ykkönen on autotehdaskaupunki Toljatti, jonka aikuisväestöstä kolmella prosentilla on hiv-tartunta.

Suomen lähialueiden tilanne ei ole kehuttava. Pokrovski arvioi aiemmin Moskovskyi Komsomolets -lehdelle, että pietarilaisista nuorista miehistä viidellä prosentilla on hiv-tartunta.

”Joka kahdennellakymmenennellä. Kenet tutuistanne olette valmis hautaamaan?” Pokrovski kysyi.

Tämä on ennen kaikkea 2530-vuotiaiden tauti”, Pokrovski sanoo uutistoimisto AFP:n haastattelussa. ”Potilaat kuolevat noin 35 vuoden iässä. Kyseessä on vakavasti otettava nuorten venäläisten kuolinsyy.”

Pokrovskin mukaan ennalta ehkäisevää työtä ei Venäjällä ole tehty juuri lainkaan. Tästä akateemikko syyttää Venäjän nykyistä, perinteisiä arvoja korostavaa poliittista ilmapiiriä. Kouluissa ei anneta ehkäisyvalistusta eikä suonensisäisten huumeiden käyttäjille tarjota korvaushoitoa.

xlarge-062004-2440887

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2015051419688829_ul.shtml

http://yle.fi/uutiset/aids-kuolemat_kasvussa_venajalla/7360476

Venäjän tilanne on hieman surullista katsottavaa. Mutta ei kovin yllättävää mikäli on perehnyt asiaan. Kirjoitin jo aiemmin jutun syistä, jotka johtaa addiktioon ja sitä myöten altistaa riskille saada HIV. Mutta näin tiivistettynä sen voisi sanoa, että kun kommunismi romahti niin ihmisiltä meni kaikki perustat alta eikä heillä ollut mitään tilallekkaan sikäli kun kommunismi oli tuhonnut ja raiskannut kaikki vanhat perinteet ja kulttuurit. Tämän johdosta monet meni vain tiedottomaan ns. oikosulkuun ja alkoi epämoraalisen käytöksen – irtosuhteet ja huumeiden käytön ym.

Tässä kohtaa on kuitenkin hyvä muistaa, että kommunismi romahti syystä, eikä kommunismin säilyminen olisi ollut mikään pelastava enkeli – päinvastoin kommunismi on osa ongelmaa. Kommunismi on yhtä syöpää sikäli kun se raiskaa kaikki perinteiset kulttuurit ja pakottaa ihmiset elämään valtion säätelemän yhden muotin mukaan, noh homma toimii niinkauan kun joku täysjärkinen vetelee naruja mutta homma romahtaa kasaan heti kun sinne valtaan tulee idiootteja.

Yksi pääongelma oli ja on se, että Venäjällä kommunismin aikana ihmiset sysättiin sieluttomiin kommunisti-asuinalue blokkeihin missä he pitkälti asuu vieläkin. Kuvitelkaa asuvanne tuollaisissa vuodesta toiseen. Ei ole mikään ihme, että siellä harrastetaan irtosuhteita ja käytetään päihteitä päivästä toiseen niin, että myös HIV leviää kivasti.

8ea90ce5-2b81-48c1-974c-ddc5b3139a59-620x372 article-2097140-119BFC9A000005DC-999_964x642

WP_000071

Eihän tuolla kukaan täysjärkinen halua perustaa perhettä, eikä tuolla muutakaan tekemistä ole kuin olla päihteitten alla nussimassa satunnaisia vastaantulijoita. Mahdonta tuolla on ainakaan mitään moraalia valvoa toisin kuin jossain pikkukylissä missä kaikki valvoo toisiaan. Sama juttu pitkälti kaikissa ex-kommari-maissa, ei ihme siis, että kaikissa kärsitään sukupuolitaudeista, päihdeongelmista ym. kaikesta muustakin paskasta.

Venäjälläkin on sellaisia etnisiä ryhmiä jotka onnistui piilottelemaan kommunismilta ja säilyttämään perinteitään kuten Venäjän vanhauskoiset, jotka elää syrjäseuduilla. Heidän keskuudessaan päihdeongelmat sun muut ongelmat on täysin tuntematon ilmiö. Jos Venäjä haluaa parantua ongelmistaan, heidän kannattaisi purkaa noita betonihelvetti-asuinalueita ja siirtää vastuuta ihmisille itselleen ylhäältä-alaspäin ajattelun sijaan, vähän niinkuin vanhauskoiset tekee. Nähtäväksi jää tapahtuuko näin.

Jätä kommentti